KESKIVIIKKONA 18. KESÄKUUTA 2014 kello 14.04

Myös oikeustieteen professorit Helin ja Aarnio kyseenalaistavat perusoikeusfundamentalismin

Ben Zyskowicz /kok:  Arvoisa herra puhemies! Hyvät kansanedustajat! Omaltakin osaltani kiitän oikeusasiamiestä ja koko Oikeusasiamiehen kansliaa tärkeästä työstä. Samaan hengenvetoon haluan kuitenkin sanoa, että minun mielestäni siellä tehdään myös turhaa työtä, sellaista juridista pyörittelyä ja tieteen tekemistä toisen luokan asioissa.Esimerkkinä mainitsen apulaisoikeusasiamiehen jo tunnetun päätöksen Ateneumissa valokuvaamisesta, josta apulaisoikeusasiamies onnistui tekemään sivukaupalla tiedettä ja pani vielä silloisen opetusministeriönkin juristit käyttämään aikaansa ja tarmoaan tämän tieteen jatkamiseen.Toisena ajankohtaisena esimerkkinä mainitsen suvivirsitapauksen nimenomaan apulaisoikeusasiamiehen käsittelyssä, jossa hän päätyi siihen, että suvivirrestä saa koulujen kevätjuhlissa laulaa kaksi säkeistöä, koska niissä mainitaan Jumala vain kerran ja ilmeisesti vielä käsitteellä “Luojani”, mutta kolmannessa ja neljännessä säkeistössä mainitaan Jumala jo toiseen tai jopa kolmanteen kertaan, ja sen vuoksi niitä ei saa laulaa koulujen kevätjuhlissa.Kun tällaista pyörittelyä ja suoranaista juristeriaa oikeusasiamiehen toimistossa harrastetaan ja harjoitetaan, niin olen kyllä henkilökohtaisesti sitä mieltä, että tuonkin ajan voisi paremmin käyttää.

Edustaja Tolvanen kiinnitti mielestäni perustellusti huomiota siihen, että harvoin, jos koskaan, oikeusasiamies on esittänyt näkemyksiä siitä, että nimenomaan esimerkiksi poliisiviranomaisten voimavaroja tulisi vahvistaa. Kuitenkin poliisimiehet ja -naiset käytännön arjessa joka päivä, joka yö suojelevat ihmisten perus- ja ihmisoikeuksia, kuten ihmisten henkeä, terveyttä, omaisuutta. Jos ja kun halutaan vahvistaa suomalaisten ihmisten perus- ja ihmisoikeuksia, niin esimerkiksi juuri poliisin riittävät voimavarat ovat siinä yhtenä avainasemana.

Herra puhemies! Olen täällä aikaisemmin puhunut niin sanotuista perusoikeusfundamentalisteista ja niin sanotusta perusoikeusfundamentalismista eräänlaisena koulukuntana. Tämä käsite ei ole minun luomani, vaan sen olen omaksunut professori Markku Helinin artikkelista “Perusoikeuksilla argumentoinnista” vuodelta 2012, ja tämä artikkeli on varmasti herra oikeusasiamiehelle hyvin tuttu.

Emeritusprofessori Aulis Aarnio on yksi Suomen arvostetuimpia juristeja – väittäisin, että nimenomaan oikeusfilosofiassa hän on Suomen arvostetuin ja myös kansainvälisesti hyvin arvostettu tiedemies. Nyt olin hyvin tyytyväinen, kun huomasin, että uusimmassa kirjassaan “Oikeutta etsimässä” tältä vuodelta myös emeritusprofessori Aulis Aarnio käyttää ilmaisua perusoikeusfundamentalismi ilman minkäänlaisia sitaatteja, ilman että hän olisi laittanut tuon käsitteen lainausmerkkeihin. Tämä on erittäin tärkeä kirja tältäkin osin, ja kun en ole varma, onko tämä kirja vielä tuttu Oikeusasiamiehen kansliassa, niin siteeraan tästä kirjasta sivulta 256 eteenpäin muutamia tässä suhteessa merkittäviä kohtia.

Ensimmäinen sitaatti: “Otan lopuksi esiin ongelman, joka on syntynyt nykyisen perustuslain ja Suomen Euroopan unioniin liittymisen saranakohdassa. On syntynyt tai synnytetty vääristynyt kuva perus- ja ihmisoikeuksien ja perustuslain roolista arkisessa laintulkinnassa. Markku Helin on puuttunut tähän ongelmaan oivallisessa kirjoituksessaan Perusoikeuksilla argumentoinnista.”

Sen jälkeen hän selostaa tuota Helinin ajatuksenkulkua ja myöhemmin kirjoittaa muun muassa näin: “Supernormistojen” – tällä siis tarkoitetaan perusoikeusnormeja ja niiden takana olevia moraalinormeja – “tulkinnassa ei ole mahdollista saavuttaa yhtä ja oikeaa ratkaisua. On suoranainen, joskin muodikas, itsepetos ajatella, että supernormistoille ja niiden ilmentämille perusarvoille on olemassa jokin objektiivinen sisältö. Ratkaisu jää riippumaan tulkitsijasta, ei laista. Tämä on kohtalokasta oikeudelle.” Näin siis kirjoittaa yksi Suomen arvostetuimmista juristeista.

Edelleen seuraava kohta, joka on hyvä lukea Oikeusasiamiehen kanslian kaikkien juristien tietoon, on seuraava: “Sen vuoksi tilanneherkkää oikeuslähdeoppia vaanii demokraattisen oikeusvaltion pahin uhka, mielivalta. Se on syvässä ja sovittamattomassa ristiriidassa Suomen perustuslaissa hyväksytyn legaliteettiperiaatteen kanssa. Tilanneherkkää ja suoraan supernormeihin nojautuvaa lainsoveltamista ei ole lupa asettaa lainsäännösten yläpuolelle ja asemoida laintulkitsijaa lainsäätäjän edellä.” (Puhemies koputtaa)

Seuraava sitaatti: “Perusoikeudet ovatkin nousseet keskiöön oikeustieteen, ennen muuta valtiosääntöoikeuden, edustajien käymissä keskusteluissa. Tässä mielessä oppi perusoikeuksien vahvasta vaikutuksesta lainkäyttöön ja oikeustieteen tulkintoihin on oikeustieteellinen, ei lainsäädännöllinen doktriini.”

Edelleen sitaatti. Luvun alaotsikko: Perusoikeusfundamentalismi – ja ilman sitaatteja siis. “Fundamentalistinen perusoikeuskäsitys on edustettuna esimerkiksi Tuomas Ojasen ajattelussa.” Sitten on pitkät pätkät, joita nyt muun muassa ajanpuutteen vuoksi en lue, mutta kehotan oikeusasiamiestä ja apulaisoikeusasiamies Pajuojaa ja viraston esittelijöitä lukemaan. Luen vain seuraavan lyhyen sitaatin: “Voimassa olevan perustuslain perusoikeusuudistuksen valmistelu ei anna vahvistusta perusoikeusfundamentalismille.

Ja vielä, herra puhemies: “Kuten edellä todettiin, perusoikeuksien ilmentämät arvot ovat tulkinnallisesti avoimia. Jos jo tulkintavaihtoehtojen analyysiin tuodaan väljiä arvoargumentteja, ajaudutaan tilanteeseen, jossa tulkitsijan perusoikeudelle antama arvosisältö sulkee pois muut hyvin perustellut vaihtoehdot. Arvot ovat harkintaprosessissa mukana liian varhain. Mallin fundamentalistisuus puolestaan on siinä, että lainkäyttäjä” – siis tarkoittaa tuomaria, mutta voi tarkoittaa  myös  ylintä  laillisuusvalvojaa – “asetetaan huonosti perustellun oikeusopillisen doktriinin antamalla valtuutuksella lainsäätäjän asemaan. Se johtaa konfliktiin valtiovallan kolmijaon periaatteen kanssa. Vielä oudompi mallista tulee, jos oikeustieteen harjoittaja, ja nimenomaan hän, saa doktriinin tarkoittaman vallan määritellä, miten perusoikeuksien ilmentämät arvot (Puhemies koputtaa) tulee ymmärtää. Niin tärkeitä kuin perus- ja ihmisoikeudet ovatkin demokraattisen oikeusvaltion kannalta, niille ei tule antaa perusoikeusfundamentalismin tarkoittamaa monopoliasemaa, tahtoipa jokin doktriini sitä tai ei. Kirjoitetun lain järjestelmässä” – joka meillä Suomessa siis on (Puhemies koputtaa) – “on edelleen voimassa moneen kertaan toistamani legaliteettiperiaate: lainkäytön ja omalla tavalla myös oikeustieteen tehtävä on tulkita lakia.”

Ja toiseksi viimeinen sitaatti: “Liberaalina mutta oikeussysteemistä johtuvat rajat tunnustavana normatiivinen oikeuslähdeoppi asettuu päättäväisesti vastustamaan oikeusturvan nimissä kaikenlaista fundamentalismia. Historia opettaa, että moraalin messiaat ovat tehneet paljon pahaa asettuessaan yhteiskunnan vakiintuneitten sääntöjen ulko- tai yläpuolelle. Sama vaara vaanii, jos perusoikeusfundamentalismi saa oikeusajattelussa ylivallan.” Ajanpuutteen vuoksi en toista tuota sitaattia, vaikka mieleni tekisi. Ja jatkuu: “Oikeusoppineet asettavat itsensä lain, jopa perustuslain, yläpuolelle vaatiessaan, että oikeudelliset ratkaisut tulee johtaa suoraan supernormeista.”

Ja viimeinen sitaatti, herra puhemies: “Oikeusjärjestys ei demokraattisessa oikeusvaltiossa anna oikeustieteelle erityisasemaa parlamenttiin, ei edes tuomioistuimiin nähden. Suomenkin perustuslain hyväksymässä valtiovallan kolmijako-opissa lainsäädännöllinen ylivalta on parlamentilla, lainkäyttövalta tuomioistuimilla. Siihen oikeustieteen ja sen teoreetikoiden on tyytyminen, vaikka oikeustieteellä onkin ja on aina ollut tärkeä rooli muotoiltaessa kulloinkin yhteiskunnassa voimassa olevaa oikeutta.”

Herra puhemies! Kun siellä oikeusasiamiehen kansliassa pidätte sen seminaarin, jota olen jo aikaisemmin peräänkuuluttanut, nykyisen perusoikeusfundamentalistisen ajattelunne ongelmista, niin pyydän, että yhdeksi puhujaksi kutsutte professori Aulis Aarnion.

Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi: Kiitoksia. – Ajattelin, että edustaja Zyskowicz haluaa säästää puhemiehen toiselta puheenvuorolta, ja siksi olin tavattoman kärsivällinen.

 

TIISTAINA 19. MAALISKUUTA 2013

Ovatko vankien tarkkailuhaalarit vastoin ihmisoikeuksia?

Kyproksen pankkikriisi

Ben Zyskowicz /kok:  Arvoisa herra puhemies! Hyvät kansanedustajat! Nostan esiin Euroopan neuvoston toimintaan liittyen kaksi kysymystä. Täällä kertomuksen sivulta 17 eteenpäin käsitellään oikeusvaltioperiaatteen vaalimista ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen toimintaa.Meillä on tällä hetkellä Suomessa mielenkiintoinen tapaus liittyen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Nimittäin, kuten hyvin tiedämme, eduskunnan oikeusasiamies katsoi, että Suomessa ei voida vangeilla käyttää näitä niin sanottuja tarkkailuhaalareita kehonsisäisesti vankiloihin salakuljetettujen huumeiden paljastamiseen, koska hän katsoi, että asiasta pitää säätää lailla, ja vankeuslaissa, kuten tiedämme, ei ole erityistä säädöstä näistä tarkkailuhaalareista.Nyt 105 kansanedustajaa eli eduskunnan enemmistö on tehnyt lakialoitteen, jotta vankeuslakiin lisättäisiin tällaiset säädökset näiden tarkkailuhaalareiden käytöstä. Käytännön asiantuntijat, vanginvartijat ja muut, ovat sitä mieltä, että tämä on hyvin tehokas tapa estää huumeiden kulkeutumista vankiloihin. Selvyyden vuoksi todettakoon, että haalari siis toimii niin, että kun vangilla on aihetta päästä vessaan, hän joutuu kääntymään vartijan puoleen, ja sitä kautta huumeet pystytään paljastamaan, ja näitä haalareitahan käytetään vain sellaisiin vankeihin, joiden kohdalla on perusteltu syy epäillä huumeiden salakuljetusta.Me luulemme, että asia on selvä, jos ja kun hallituksen esityksestä vankeuslain uudistamisen yhteydessä ensi syksynä säädetään näiden tarkkailuhaalareiden mahdollisuudesta, mutta ei asia olekaan tällä selvä. Nimittäin vangit ovat myös kannelleet tästä tarkkailuhaalarien käytöstä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, ja nyt sitä päätöstä odotellessa Suomen johtavat ihmisoikeus- ja perusoikeusasiantuntijat ovat esimerkiksi eilisissä Helsingin Sanomissa ottaneet tähän asiaan kantaa kahden palstan jutussa, joka on otsikoitu Oikeustieteilijät karsastavat tarkkailuhaalareita. Tässä artikkelissa kaikki kolme haastateltua valtiosääntöasiantuntijaa pitävät lain säätämistä aiheesta välttämättömänä. No, sen ymmärrän vielä, mutta he myös, varsinkin kaksi heistä eli Veli-Pekka Viljanen ja Tuomas Ojanen, epäilevät, ovatko tällaiset haalarit laisinkaan sopusoinnussa meidän perustuslakimme ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kanssa.

Eli nyt olemme, herra puhemies, jälleen tilanteessa – josta aikaisemmin käytin vähän perusteellisemman puheenvuoron – jossa näyttää siltä, että Suomen eduskunta haluaisi, pystyäkseen tehokkaasti estämään huumeiden kulkeutumista vankiloihin, säätää tällaiset tarkkailuhaalarit mahdollisiksi. Samanaikaisesti meillä on nyt sitten noin alle yhden käden sormilla laskettava valtiosääntöasiantuntijoiden joukko, joka kyseenalaistaa, onko Suomen eduskunnalla oikeutta näin säätää.

Voidaan ajatella, että kun tämmöinen esitys tulisi tänne eduskuntaan, siitä pyydettäisiin perustuslakivaliokunnan lausunto ja nämä kaksi kolme asiantuntijaa saisivat perustuslakivaliokunnan sille kannalle, että tämä säätäminen olisi vastoin joko meidän perustuslakiamme tai kansainvälisiä ihmisoikeusvelvoitteitamme, ja silloin näin ei voitaisi säätää. Tässä ollaan mielestäni perimmäisten kysymysten äärellä. Onko valta Suomessa, esimerkiksi vankeinhoidossa, eduskunnalla vai onko se ihmisoikeusasiantuntijoilla tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimella? Kyllä itse kannatan parlamentaarista kansanvaltaa ja sitä, että tällaisista normaaleista asioista päättää eduskunta.

Yksi huvittava osoitus tästä valtiosääntöasiantuntijoiden korottamisesta ylivertaisiksi asiantuntijoiksi ja auktoriteeteiksi myös vankeinhoidossa sen lisäksi, että he tietysti ovat sitä jo rikostorjunnassa, niin kuin tänään aikaisemmin kävi ilmi, on seuraava sitaatti valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojasen haastattelulausunnosta: “Kyse on suuresta henkilökohtaisen koskemattomuuden ja vapauden rajoittamisesta. Jos haalarit olisivat niin tehokkaita kuin väitetään, herää kysymys, miksi niitä ei ole käytetty kaikissa vankiloissa.” Eli maan ylimpiä asiantuntijoita vankeinhoidossa on siis valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen, joka siis tietää, että nämä haalarit, toisin kuin käytännön ihmiset vankiloissa luulevat, eivät olekaan tehokas keino huumeiden kulkeutumisen estämiseksi. Näinkö todella on, että eduskunta ei näistä asioista päätäkään, vaan niistä päättää muutama ihmisoikeusasiantuntija?

Herra puhemies! Toinen asia, mihin haluan Euroopan neuvoston kertomuksen yhteydessä kiinnittää huomiota, on sivulta 13 oleva osio, joka koskee talouskriisin poliittisia ja sosiaalisia seurauksia. Tämä asiahan, Euroopan talouskriisin poliittiset ja sosiaaliset seuraukset, on hyvin ajankohtainen, tällä hetkellä Kyproksen osalta. Mehän vastikään kuulimme, että Kyproksen parlamentti ilmeisesti ei tänäänkään äänestä tämän euroryhmän ja IMF:n tukipaketin hyväksymisestä ja sen ehtojen hyväksymisestä vaan on lykännyt tiettävästi äänestystä huomiseksi. Ymmärrän hyvin sen tuskan, mikä Kyproksella on, ja itsekin olen sitä mieltä, että pienten talletusten osalta ja ehkäpä alle 100 000 euron talletusten osalta ei tätä veroa tulisi kantaa, vaan pelkästään yli 100 000 euron talletuksista. Tämä johtuu siitä, että meillä on eurooppalainen talletussuoja yhteisin sopimuksin ja tahdonilmaisuin säädetty juuri tuohon 100 000 euroon.

Mutta, herra puhemies, sitä minä en kyllä alkuunkaan ymmärrä, että Kyproksella osoitetaan tänä päivänä, ehkä tälläkin hetkellä, mieltä Euroopan unionia ja euroryhmää ja erityisesti Saksaa vastaan ja näytetään mielenosoituskylttejä, joissa suomennettuna sanotaan, että näpit irti Kyproksesta.

Herra puhemies, minulle ainakin Suomen kansan edustajana, ja luulen, että koko Suomelle, sopisi erinomaisen hyvin se, että pidämme näpit irti Kyproksen talouskriisistä ja annamme kyproslaisten kiehua omassa liemessään. Ei meillä täällä Suomessa, enkä usko, että Saksassa tai Hollannissa, ole mitään halua sinänsä olla kyproslaisia pelastamassa siitä, että ovat päästäneet pankkisektorinsa kasvamaan yli äyräiden, ja siitä, että venäläinen raha on suurin määrin hakeutunut Kyprokseen syistä, jotka saattavat hyvinkin liittyä rahanpesuun tai muihin rikollisiin tarkoitusperiin.

Olen siis sitä mieltä, että jos kyproslaiset haluavat syyttää euromaita, mukaan lukien Suomea, siitä, että nyt heille pannaan liian kovat ehdot, niin minulle ainakin sopii erinomaisen hyvin se, että ei tehdä sinne mitään tukipakettia. Jätetään se 10 miljardia antamatta, jätetään se parisataa miljoonaa suomalaisten veronmaksajien piikkiin ottamatta, ja annetaan kyproslaisten selviytyä ihan itse. En itse jaksa uskoa, että Kyproksen vararikosta ja myös sen pankkien vararikosta, mistä koituisi tallettajille tietysti vielä paljon hurjemmat seuraukset kuin tästä tukipaketista, kuitenkaan seuraisi sellaista koko Euroopan kattavaa dominovaikutusta, joka hyvin dramaattisella tavalla iskisi myös Suomen talouteen.

Saattaa olla, että tällainen tartuntavaikutus on olemassa, mutta rupean olemaan pikkuhiljaa sitä mieltä, että jossakin kohtaa se riski kannattaa kyllä ottaa, koska onhan tämä suorastaan julkeata, että muut euromaat, Saksa, Suomi, Hollanti jne., tukevat Kyprosta, jotta kyproslaiset selviäisivät ongelmista, joita heidän oma politiikkansa on aiheuttanut, ja he näyttävät meille henkisesti keskisormea ja antavat ymmärtää, että me olemme heitä kurjistamassa ja jollain tavoin ahdistelemassa. Sama toteutui aikaisemmin Kreikassa, ja kyllä tässä sellainen moraalikadon tilanne on nyt koko Euroopassa, että ne maat, jotka ovat hoitaneet asiansa paremmin, joutuvat auttamaan, ja ne maat, jotka ovat hoitaneet asiansa surkeasti, ne vihoittelevat niille maille, jotka heitä auttavat, koska kokevat, että sieltä tulevat nämä ehdot tiukasta talouskurista ja muista keinoista.

En tiedä, kenen kuuluisi näiden maiden ihmisten mielestä heidän velkansa maksaa. Suomalaistenko? Suomalaistenko pitää maksaa kyproslaisten ja kreikkalaisten ja muiden velat? Toivoisin, että tässä Euroopan laajuisessa keskustelussa jotenkin nämä asiansa sotkeneet maat ymmärtäisivät, että heitä ollaan tässä taloudellisesti tukemassa ja ottamassa suomalaistenkin veronmaksajien piikkiin sellaisia riskejä, jotka eivät meille kuulu. Eli odottaisi heiltä vähän toisenlaista suhtautumista.

 

TIISTAINA 11. KESÄKUUTA 2013

Kuvaamisen kieltäminen Ateneumissa oli vastoin perusoikeuksia. Entä kuvaamisen kieltäminen oikeusasiamiehen ala-aulassa?

Ben Zyskowicz /kok:  Arvoisa herra puhemies! Arvoisa herra oikeusasiamies! Hyvät kansanedustajat! Oikeusasiamiehen kertomuksessa vuodelta 2012 oikeusasiamies omassa puheenvuorossaan kiinnittää huomiota perus- ja ihmisoikeuksiin, ja myös kertomuksesta alkupuolelta 60 sivua käsittelee perus- ja ihmisoikeuksia. Nämähän ovat hyvin tärkeitä asioita, ihmisten perusoikeudet ja ihmisoikeudet. Niistä pidetään kiinni ja niitä noudatetaan.

Olen kuitenkin joissakin aikaisemmissakin puheenvuoroissa tältä paikalta varoittanut siitä, että jos näitä perus- ja ihmisoikeuksia ruvetaan tulkitsemaan aivan äärimmäisesti, niin joudutaan kyllä käytännössä metsään. Näistä käytännön esimerkeistä olen monta kertaa täällä puhunut, enkä niistä nyt kovin laajasti mainitse. Mainitsen kuitenkin kaksi näkökulmaa.

Ensimmäinen on se, että rikosasioissa näitä perus- ja ihmisoikeuksia tarkastellaan lähinnä vain rikoksesta epäillyn tai rikoksesta syytetyn tai rikoksesta tuomitun tai vankilassa olevan konnan näkökulmasta, ja silloin uhrin näkökulma ja ennen kaikkea rikoksen selvittämisen intressi jäävät paljon vähemmälle tarkastelulle. Olen esimerkkinä maininnut esimerkiksi tämän nyt eduskunnassakin esillä olevan asian niin sanotun ylimääräisen tiedon käyttämisestä: jos poliisi kuunnellessaan huumerikollisia kuulee vaikkapa puukotuksesta, niin saako tätä tietoa käyttää tämän puukotuksen selvittämiseen? Minun mielestäni tietysti saa. Toinen ajankohtainen esimerkki on tämä passirekisterin käyttäminen törkeimpien rikosten selvittämiseen. Minun mielestäni pitäisi olla itsestään selvää, että kun meillä on passirekisterissä ihmisten sormenjäljet, niin törkeimpien rikosten kohdalla pitäisi voida tätä rekisteriä käyttää.

Toinen näkökulma, mihin olen kiinnittänyt huomiota liian pitkälle viedyissä tulkinnoissa, on tämä lailla säätämisen vaatimus. Se on ihan selvää, että nykyaikaiseen perusoikeusdoktriiniin ja -oppiin kuuluu se, että perusoikeusrajoituksista pitää säätää lailla, mutta elävässä elämässä kaikesta ei voi säätää lailla, ja tämäkin oppi mielestäni vaatii tiettyä järkevää asioiden tarkastelua. Esimerkkinä liian pitkälle menevistä tulkinnoista olen maininnut esimerkiksi tänäänkin täällä salissa keskustelussa olleen perusopetuslain tulkinnan, jossa katsottiin, että rehtorilla ei ollut oikeutta jälki-istuntoon joutuneilla oppilailla kirjoituttaa tupakoinnin haitoista, kun he olivat jääneet tupakoinnista kiinni. Toinen tunnettu esimerkki, jonka olen tuonut esiin, on oikeusasiamiehen kertomuksessa vuodelta 2011 oleva tapaus, jossa vanki sellissään teki kirjoituskoneellaan rikoksia, petoksia ja rekisterimerkintärikoksia. No, vankila tietysti otti häneltä kirjoituskoneen pois, ja oikeusasiamies sitten totesi, että vankila ei olisi saanut ottaa rikoksia kirjoituskoneella tekevältä rikolliselta kirjoituskonetta pois, koska laissa ei ole erikseen säädetty, että jos vanki tekee rikoksia kirjoituskoneella sellissään, niin häneltä saa ottaa kirjoituskoneen pois. No, nyt sitten vankeuslakia ollaan uudistamassa ja siihen tällainen säädös säätämässä.

Eli tämä kysymys tästä lailla säätämisen vaatimuksesta: jos se viedään äärimmäisyyksiin, niin joudutaan kyllä minun mielestäni käytännön elävälle elämälle vieraisiin tilanteisiin.

Herra puhemies! Nyt tarkastelen yhtä tunnettua oikeusasiamiehen tapausta muutaman vuoden takaa, ja kysymys oli siis siitä, että Ateneumissa, Valtion taidemuseossa, kiellettiin valokuvaaminen ja tästä sitten kanneltiin eduskunnan oikeusasiamiehelle. No, tässä oikeusasiamiehen päätöksessä, tai itse asiassa apulaisoikeusasiamiehen päätöksessä, tätä asiaa nyt sitten tarkastellaan – tämähän on tietysti suuri sananvapauskysymys – sananvapautta koskevan sääntelyn näkökulmasta, yksityiselämän suojaa koskevan sääntelyn näkökulmasta, omaisuudensuojaa koskevan sääntelyn näkökulmasta, sivistyksellisiä oikeuksia koskevan sääntelyn näkökulmasta, julkisrauhaa koskevan sääntelyn näkökulmasta ja niin edelleen, ja tämän tarkastelun jälkeen apulaisoikeusasiamieshän päätyi tunnettuun tulkintaansa, että kyseessä oli sananvapauden rajoittaminen, kun Ateneumissa ei saanut kuvata, koska laissa ei ollut erikseen säädetty, että Ateneumissa ei saa kuvata. Eli apulaisoikeusasiamies silloin siinä päätöksessään kirjoitti seuraavaa: “Toisaalta korostan kuitenkin sitä, että vaikka valokuvaamisen kieltämiselle onkin sinänsä esitettävissä monia asianmukaisia ja hyväksyttäviä perusteita, ne eivät kuitenkaan perustu eduskunnan säätämään lakiin. Taidemuseossa kuvaamista rajoittavaa lainsäädäntöä ei ole tällä hetkellä olemassa.” (Mauri Pekkarinen: Käsittämätöntä!)

Tämän asian, joka minun mielestäni ei ole suuri sananvapauskysymys, olisi voinut tarkastella myös siviilioikeuden näkökulmasta ja katsoa, että kun ihminen menee taidemuseoon, niin syntyy tietty konkludenttinen, hiljainen sopimus, että hän menee sisään, maksaa pääsymaksun tai astuu muuten sisään, ja hyväksyy järkevät ja normaalit rajoitukset, jotka hänen toimintaansa tuossa museossa kohdistuvat, kuten se, että ei saa valokuvata. (Mauri Pekkarinen: Juuri näin!)

Herra puhemies! Kertomusvuonna 2012 huomasin eduskunnan lisärakennuksen pääaulassa valokuvauskiellon. Annan herra oikeusasiamiehelle tämän valokuvan, jonka otin tästä kiellosta. Tässä on siis kameran kuva ja kameran yli on vedetty tällainen kieltomerkki, ja tämä löytyy siis eduskunnan lisärakennuksen aulasta. [Puhuja ojensi kuvan eduskunnan oikeusasiamiehelle]

Ensimmäinen   varapuhemies    Pekka   Ravi:  Edustaja Zyskowicz, te toimitte oikein, kun vain kuvailette tätä kieltomerkkiä, ette heiluttele sitä.

Puhuja:  Okei, en heiluttele, mutta annoin sen eduskunnan oikeusasiamiehelle. – Nyt tämän eduskunnan lisärakennuksen ala-aula sattuu olemaan myös eduskunnan oikeusasiamiehen toimiston ala-aula, ja nyt kysyn eduskunnan oikeusasiamieheltä, kun teidän oman ala-aulanne osalta on olemassa tuollainen valokuvauskielto, mihinkä lakiin tämä valokuvauskielto perustuu. En löydä siitä säädöstä oikeusasiamiestä koskevassa laissa, en myöskään laissa turvatoimista eduskunnassa. Eli saako eduskunnan oikeusasiamiehen ala-aulassa valokuvata? Tai näin päin: saako siellä kieltää valokuvaamisen? Jos Ateneumissa valokuvaamisen kieltäminen on tällainen sananvapausloukkaus, perus- ja ihmisoikeusloukkaus, niin onko myös eduskunnan oikeusasiamiehen ala-aulassa valokuvaamisen kieltäminen vastaavasti tämmöinen perus- ja ihmisoikeusloukkaus?

Tälle kiellolle on olemassa ihan järkeviä syitä. Ne perustuvat ymmärtääkseni yksityisyydensuojaan. Koska siinä tehdään turvatarkastuksia, niin halutaan valokuvaus kieltämällä estää yksityisyydensuojan heikkeneminen tai mureneminen. Mutta Ateneumia koskevassa päätöksessä oikeusasiamies, tai siis apulaisoikeusasiamies, kuitenkin korosti sitä, että vaikka valokuvaamisen kieltämiselle onkin sinänsä esitettävissä monia asianmukaisia ja hyväksyttäviä perusteita, ne eivät kuitenkaan perustu eduskunnan säätämään lakiin.

Herra oikeusasiamies, meinaatteko nyt antaa eduskunnan oikeusasiamiehelle huomautuksen siitä, että eduskunnan oikeusasiamiehen ala-aulassa on valokuvaaminen kielletty, koska tämä valokuvauskielto ei perustu käsittääkseni mihinkään eduskunnan säätämään lakiin? Vai meinaatteko ehkä antaa eduskunnan puhemiehelle Eero Heinäluomalle huomautuksen, koska kyseessä on myös eduskunnan lisärakennuksen ala-aula?

Herra puhemies! Tällä esimerkillä yritän vain osoittaa, että liian pitkälle viedyillä tulkinnoilla – sillä, että kaikki kysymykset nähdään suurina perusoikeus- ja ihmisoikeuskysymyksinä – joudutaan mahdottomiin tulkintoihin, joudutaan tilanteisiin, joissa tulkinnat ja elävän elämän normaalit tarpeet eivät kohtaa. Oikeastaan viestini oikeusasiamiehelle, joka on korkea lainvalvoja ja laillisuudenvalvoja, on se, että kun sovelletaan tätä lailla säätämisen vaatimusta, joka vaatimus on tietysti perusteltu, niin kyllä sen soveltamisessa saa käyttää tervettä järkeä, enkä itse näe, että esimerkiksi tämä valokuvauskielto eduskunnan oikeusasiamiehen toimiston ala-aulassa olisi suuri sananvapaus- tai muu ihmisoikeusloukkaus tai että eduskunnan oikeusasiamiehen pitäisi tämän johdosta antaa eduskunnan oikeusasiamiehelle huomautus tästä perusoikeusrajoituksesta.

Herra puhemies! Toivon, että kun esimerkiksi tässä kertomuksessa näitä ihmis- ja perusoikeuskysymyksiä on näin laajasti käsitelty, niin myös eduskunnan perutuslakivaliokunta voisi vähän pohtia näitä asioita, jotta sellaiset mielestäni käytännön elävälle elämälle vieraat tulkinnat, joita tänä päivänä ylimmät lainvalvontaviranomaiset näissä asioissa ottavat, voisivat saada hillitsevän kommentin eduskunnan perutuslakivaliokunnasta.

 

PERJANTAINA 14. SYYSKUUTA 2012

Ben Zyskowicz /kok:  Arvoisa herra puhemies! Arvoisa oikeuskansleri! Hyvät kansanedustajat! Suomessa on erittäin vahva legalistinen perinne. Meillä siis luotetaan lakiin, meillä asiat pyritään järjestämään säätämällä asioista laeilla. Meillä virkamiehet noudattavat tiukasti lakeja, ja meillä pyritään tekemään lakeja, jotka eivät jätä liian suurta harkintavaltaa toimeenpaneville viranomaisille.

Tämä legalistinen perinne ei kuitenkaan ole estänyt sitä, että aikaisemmin, vuosikymmeniä sitten, esimerkiksi opettajilla oli tosiasiassa hyvin laajat valtuudet luokan edessä ja oppilaiden kohtelussa, ja se ei voinut estää myöskään sitä, että varmasti, valitettavasti, jotkut opettajat käyttivät näitä opettajilla tosiasiallisesti olleita valtuuksia väärin, syyllistyivät oppilaiden syrjintään tai jopa kiusaamiseen. Muistaakseni entinen presidentin puoliso Tellervo Koivisto on julkisuudessa kertonut, miten hän pienenä tyttönä joutui opettajan mielivallan ja kiusaamisen, syrjimisen, kohteeksi. Syyt tällaisiin menettelyihin ovat voineet olla hyvin monenlaiset.

No, ehkä parikymmentä vuotta maailmassa, Euroopassa ja Suomessakin on kovasti korostettu perusoikeusajattelua, ihmisoikeusajattelua. Nykyinen ja nykyaikainen perusoikeusajattelu esimerkiksi Suomessa lähtee siitä, että perusoikeuksia pitää hyvin tiukasti kunnioittaa ja tiukoilla tulkinnoilla estää perusoikeuksiin kohdistuvat loukkaukset. Tähän on liittynyt myös ajatus siitä, että lainsäädännöllä pitää hyvin tarkoin säätää erilaisten viranomaisten valtuuksista ja oikeuksista.

Olen itse aikaisemmin täällä kiinnittänyt huomiota siihen, että minun mielestäni eduskunnan perustuslakivaliokunnan ja sen kuulemien valtiosääntöasiantuntijoiden perusoikeus- ja ihmisoikeusajattelun korostaminen, etten sanoisi ylikorostaminen, on käytännössä joskus johtanut tulkintoihin, jotka merkitsevät tietyn perusoikeusnäkökulman korostumista ja samalla joidenkin toisten tärkeiden perusoikeuksien joutumista vähemmälle huomiolle. Olen kiinnittänyt huomiota esimerkiksi siihen, että meillä henkilökohtaisen vapauden suoja tai yksityisyyden suoja on erittäin korkealle nostettu ja sitä on korostettu, vaikka se samalla on voinut merkitä sitä, että joidenkin potilaiden, julkishallinnon asiakkaiden, ihmisten, terveyden tai jopa hengen suoja on voinut tällaisista tulkinnoista kärsiä.

Nyt haluan kiinnittää huomiota Oikeuskanslerinviraston, tarkemmin apulaisoikeuskanslerin, erittäin tiukkaan tulkintaan lailla säätämisen vaatimuksista. Tarkoitan sitä apulaisoikeuskanslerin kannanottoa, jossa hän antoi koulun rehtorille huomautuksen sen johdosta, että koulun rehtori oli laittanut ymmärtääkseni tupakoinnista kiinni jääneet oppilaat eräänlaisena sanktiona kirjoittamaan jonkunlaisia aineita tupakoinnin vaarallisuudesta. Jos oikein ymmärsin, niin apulaisoikeuskanslerin, eli Oikeuskanslerinviraston, näkökulma oli se, että kun laissa ei erikseen ole annettu opettajille oikeutta panna oppilaita sanktiona kirjoittamaan aineita tupakoinnin vaarallisuudesta, niin opettajalla ei myöskään tällaista oikeutta voi olla.

Ymmärtääkseni tähän liittyy myös keskustelu siitä, että kun laissa ei erikseen ole säädetty, että koululla on velvollisuus ja oikeus puuttua koulumatkalla tapahtuvaan kiusaamiseen, niin koululla ei tähän oikeutta olisi. Siis kun laissa ei erikseen ole sanottu, että koulumatkalla tapahtuvaan kiusaamiseen tai muihin vastaaviin tekoihin voi koulu puuttua, kun tätä ei erikseen ole laissa säädetty, niin tällaista oikeutta ei ole.

Herra oikeuskansleri, kysyn: milloin Suomesta on tullut maa, jossa terveen järjen käyttö on kielletty ja joka asiasta pitää erikseen säätää lailla? Tiedän, että me juristit – itsekin entinen perustuslakivaliokunnan jäsen ja puheenjohtaja – olemme olleet varmasti tätä ajattelua edistämässä ja tehdyt perusoikeusuudistukset ja muut ovat tätä lailla säätämisen vaatimusta korostaneet ja viranomaisten harkintavallan rajoja korostaneet, mutta kysyn silti: Ollaanko nyt menossa yli, toiseen suuntaan? Milloin terveen järjen käyttö on kielletty tässä maassa ja on erikseen vaadittu, että kaikesta pitää säätää lailla?

 

TIISTAINA 11. SYYSKUUTA 2012

Kritiikkiä perustuslakivaliokunnan tulkinnoista

Ben Zyskowicz /kok:  Arvoisa herra puhemies! Olin tuolla tekemässä muita töitä, mutta nyt täällä tultiin niin tärkeään ja mielenkiintoiseen keskusteluaiheeseen, etten voinut, kuten sanotaan, mieltäni malttaa, ja saavuin osaltanikin osallistumaan tähän keskusteluun.Kyse on perustuslakivaliokunnasta ja sen tulkintalinjoista. Minun mielestäni on selvä, että perustuslakivaliokunta tulkitsee perustuslakia ja tässä roolissa sen tulkintoja tulee kunnioittaa. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, ettemmekö voi käydä keskustelua perustuslakivaliokunnan tulkintalinjoista, eikä se voi sitä merkitä, ettemmekö me tässä keskustelussa esittämillämme kannanotoilla voisi pyrkiä vastaisen varalle perustuslakivaliokunnan tulkintalinjoihin vaikuttamaan.Olen itse tässä salissa useamman kerran ja useamman asian yhteydessä arvostellut perustuslakivaliokunnan tulkintalinjauksia siitä, että ne tulkitsevat meidän perustuslakiamme liian tiukasti, liian ahtaasti. Ajankohtaisena esimerkkinä mainitsen tästä esimerkiksi yksityisyydensuojan tulkinnan. Me kauhistelemme tänä päivänä sellaista traagista tapahtumaa, kun 8-vuotias tyttö surmattiin omien vanhempiensa toimesta, ja me hämmästelemme sitä, miten tieto ei paremmin kulje viranomaisten välillä. Samanaikaisesti perustuslakivaliokunta on asettanut erittäin tiukat edellytykset tietojen luovuttamiselle viranomaisten välillä, vaikka nämä viranomaiset molemmat ovat salassapitovelvollisia. – Taidan tulla pönttöön puhumaan. (Puhuja siirtyi puhujakorokkeelle.) (Johannes Koskinen: Edellisen kauden perustuslakivaliokunta!)Herra puhemies! – Käsittelen nyt perustuslakivaliokuntaa instituutiona, en sitä, kuka sitä milloinkin johtaa ja kuka siellä milloinkin on ollut puheenjohtajana. – Nimittäin viime vaalikaudella oli käsittelyssä esitys, jossa siviilipuolen salassapitovelvollisille lääkintäpuolen viranomaisille annettaisiin oikeus antaa varusmiehiä koskevia tietoja varusmiespuolen tai armeijan puolen vaitiolovelvollisille terveydenhuollon viranomaisille. Hallitus esitti, että varusmiespalvelustaan suorittavasta henkilöstä voitaisiin antaa sellaisia tietoja, jotka ovat tarpeen. Siis hänen terveydestään voitaisiin antaa sellaisia tietoja, luottamuksellisia, salassa pidettäviä tietoja, jotka ovat tarpeen tämän varusmiespalveluksen järjestämistä varten. Ymmärtäisin niin, että jos varusmiehellä on ollut esimerkiksi mielenterveysongelmia, niin nämä on hyvä tietää, kun mietitään, pannaanko hänet kovat piipussa yksin jonnekin vartioimaan esimerkiksi.

Perustuslakivaliokunta totesi täysin yksimielisesti, että laki on vastoin perustuslakia. Lääkäri ei voi antaa toiselle lääkärille, vaikka molemmat ovat vaitiolovelvollisia, tietoja, jotka ovat tarpeen tämän varusmiehen palveluksen järjestämiseksi. Laki piti kirjoittaa ja se kirjoitettiin niin, että voidaan antaa vain sellaisia tietoja, jotka ovat välttämättömiä tämän palveluksen järjestämiseksi. Minun mielestäni tämä on loistava esimerkki liian tiukasta tulkintalinjasta, ja olen täysin vakuuttunut siitä, että esimerkiksi sosiaaliviranomaisten ja poliisiviranomaisten väliseen tiedonkulkuun ja sosiaaliviranomaisten keskinäiseen tiedonkulkuun saattaa liittyä tiukkoja yksityisyydensuojaa suojelevia pykäliä, jotka pyr-kivät ottamaan huomioon nämä perustuslakivaliokunnan tiukat tulkintalinjaukset.

Tässä tahtoo käydä niin, että kun yhtä oikeushyvää suojellaan, eli yksityisyydensuojaa ja tietosuojaa, niin toinen oikeushyvä, potilaan tai hänen lähiomaisensa tai asiakkaan tai hänen lähi-omaisensa henki ja terveys, jää vähemmälle suojalle. Eli vetoan edelleen perustuslakivaliokuntaan, että se lieventäisi tulkintalinjojaan näissä yksityisyydensuojan tapauksissa. En tiedä, onko perustuslakivaliokunnan tulkintalinja tässä asiassa ollut liian tiukka, mutta sen tiedän, että tässäkin asiassa perustuslakivaliokunta on kuunnellut, aivan kuten edustaja Kataja täällä kertoi, näitä valtiosäännön asiantuntijoita ja jättänyt aika vähälle sopimusoikeuden asiantuntijoiden – joita, toisin kuin edustaja Kataja muisteli, minun muistaakseni yhtä sellaista eli professori Halilaa, kyllä kuultiin valiokunnassa – esittämät näkökohdat.

Tämä perustuslakivaliokunnan asiantuntijaisto, yhden käden sormin laskettava valtiosääntöoikeuden professoriporukka, muodostaa meidän yhteiskunnassamme tänä päivänä sellaisen valtiosääntöpapiston, joka tiukasti valvoo oikean uskon noudattamista ja soveltamista, ja perustuslakivaliokunta luonnollisesti antaa näille kahdelle kolmelle professorille suuren arvon päättäessään lakien perustuslainmukaisuudesta. Toivon väljempää tulkintaa.

Lopuksi, herra puhemies, esimerkkinä siitä, että perustuslakivaliokunnan tulkintoja saa ja pitääkin tarvittaessa voida arvostella, en malta olla mainitsematta sitä – myös viime vaalikauden – perustuslakivaliokunnan ratkaisua, että perustuslakivaliokunta katsoi perustuslain vastaiseksi sellaisen tupakkalainsäädäntöön esitetyn kiellon, jolla olisi kielletty autossa tupakoiminen, jos siellä on lapsia, esimerkiksi vauvoja. Perustuslakivaliokunnan mielestä on siis perustuslaillinen oikeus tupakoida autossaan ja puhaltaa savuja päin tämän pienen sylivauvan kasvoja ja hänen pieniä keuhkojaan, joiden näin ollen pitää saada myös osansa tästä tupakansavusta. Eli tämä myös esimerkkinä perustuslakivaliokunnan viime kauden tulkinnoista. Summa summarum, sen tulkintoja voi ja pitää voida arvioida kriittisestikin.