TORSTAINA 14. MARRASKUUTA 2013

Ben Zyskowicz /kok:  Arvoisa herra puhemies! Viime viikkoina suomalaiset ovat median kautta saaneet ihmetellä meidän kriminaalipolitiikkamme kummallisuuksia: Liikekumppaninsa Tallinnassa surmannut ja paloitellut murhamies pääsi vankilasta lomalle. Suomalaistytön tappoon Espanjassa osallistunut nuorimies pääsi parin vuoden jälkeen vapaaksi herjaamaan vainajaa ja tämän omaisia. Vankiloissa vangeilla on lähes rajaton oikeus saada tietää, ketkä vartijat ja ketkä poliisit ovat heidän tietojaan vankirekisteristä katsoneet.Minulla on oikeusministerille hyvin yksinkertainen kysymys: milloin rikollisten ja rosvojen paapominen tässä maassa loppuu? (Eduskunnasta: Hyvä! – Timo Soini: No niin!)

 

TIISTAINA 6. TOUKOKUUTA 2014 kello 14.11

Vankien oikeusturva korostuu terveen järjen kustannuksella

Ben Zyskowicz /kok:  Arvoisa herra puhemies! Arvoisat kansanedustajat! Vankeuslaissa on tällä hetkellä 22 lukua, 230 pykälää ja noin 500 momenttia. Nyt meillä on käsillä tämä yli 200 sivun esitys, jossa monia asioita täsmennetään, uusia säädöksiä kirjoitetaan ja joka hallituksen esitys on osin myös käytännössä eduskunnan oikeusasiamiehen esitys, koska moni uusista säädöksistä perustuu oikeusasiamiehen tekemiin ratkaisuihin vankeusasioissa.

Haluan todeta, että kun tuon kriittisiä näkökohtia nyt puheenvuorossani esiin, niin kritiikki kohdistuu osin myös näihin oikeusasiamiehen tulkintoihin, ja haluan myös erikseen sanoa, että lakiesityksessä on paljon positiivisia asioita mutta tässä tuon tietysti lähetekeskustelussa esiin niitä asioita, joissa toivoisin tarkempaa harkintaa.

Siis yli 230 pykälää, yli 500 momenttia. Miksi? No siksi, että meillä on nyt parisenkymmentä vuotta ollut tällainen doktriini, perusoikeusdoktriini, että kaikki perusoikeusrajoitukset on säädettävä laintasoisesti. No, tämähän on järkevä ja ymmärrettävä lähtökohta, jos puhutaan todellisesta perusoikeuksien tai ihmisoikeuksien rajoittamisesta,  mutta  kun samanaikaisesti meidän perusoikeusfundamentalistiseen koulukuntaan kuuluvat asiantuntijat ovat jatkuvasti laajentaneet perus- ja ihmisoikeuksien alaa, mistä nyt vaikka suvivirsikiista on hyvä esimerkki, niin me olemme joutuneet käytännössä aivan mahdottomaan tilanteeseen. Jos kaikki rajoitukset tulkitaan perus- ja ihmisoikeuskysymyksiksi ja jos kaikki perus- ja ihmisoikeusrajoitukset on säädettävä lain tasolla ja kun tämä viedään suljettuun laitokseen, kuten vankilaan, jossa koko ajan tietysti monella tavalla rajoitetaan ihmisen vapautta, niin edessä on pohjaton suo, jossa joudutaan säätämään yhä uusia ja yhä uusia pykäliä ja rajoituksia nimenomaan lain tasolla. Ja silti: kaikkia asioita ei millään pystytä lain tasolla säätämään.

Tästä esittämästäni olotilasta esimerkki. Turun lääninvankilassa sellissään oli vanki, joka siellä kirjoituskoneella teki rikoksia. Siis hän lähetti petoskirjeitä, hän teki rekisterimerkintärikoksia ilmoittamalla kaupparekisteriin valheellisia nimiä. No, mitä vankilan johto tekee, kun kaveri sellissään tekee kirjoituskoneella rikoksia, ilmeisesti jatkossa tietokoneella? Mitä vankilan johto tekee, tietysti? No, se ottaa sen kirjoituskoneen pois. Eikö niin? Mutta mitä oikeusasiamies teki? Vuoden 2009 kertomuksesta voimme lukea, että oikeusasiamiehen mielestä vankila menetteli väärin, kun se otti rikoksia kirjoituskoneella tekevältä konnalta kirjoituskoneen pois, koska laissa ei ollut erikseen säädetty siitä, että jos vanki sellissään tekee rikoksia kirjoituskoneella, niin siltä saa ottaa kirjoituskoneen pois.

No, nyt tämä “ongelma” korjataan tässä hallituksen esityksessä. Eli nyt tämän lain 9 luvun 1 §:n 1 momenttiin lisätään uusi kohta, joka löytyy täältä sivulta 84 tästä hallituksen esityksestä, jossa todetaan sitten seuraavaa: “Vanki saa vankilassa pitää hallussaan kohtuullisen määrän henkilökohtaista omaisuutta. Esineen tai aineen hallussapito voidaan evätä, jos 5) esinettä tai ainetta käytetään tai on perusteltua syytä epäillä, että sitä tullaan käyttämään rikoksentekovälineenä.” Eli nyt meidän pitää oikein lakiin kirjoittaa, että kun se konna siellä sellissään käyttää kirjoituskonettaan tai tietokonettaan rikoksen tekemiseen, niin siltä saa – ajatelkaa – ottaa sen kirjoituskoneen tai tietokoneen pois. Mutta kun tämmöistä säädöstä ei aikaisemmin ollut, vankilanjohto menetteli virheellisesti, kun se otti sen kirjoituskoneen pois. Eli jos pyritään siihen, että kaikki pitää säätää lain tasolla, ollaan sitten johdonmukaisia.

Minä olen lukenut tämän paksun esityksen ja katsellut nykyistä vankeuslakia, ja siellä ei ole pykälää, ministeri Henriksson, siitä, että vangin saa aamulla herättää. Kesken unien vangin saa aamulla herättää – ei löydy valtuuttavaa pykälää. Ja tiedän, että tänä päivänä vankiloissa vanki aamulla herätetään ja katsotaan, onko hän paikalla ja onko hän elossa. Mutta tätä valtuutusta tähän ei löydy täältä vankeuslaista eikä edes tästä muutosesityksestä. No, enhän minä tietystikään ole sitä mieltä, että vangin oikeuksiin kuuluisi nukkua pitkään aamulla rauhassa ja nähdä kauniita unia. En minä ole sitä mieltä. Ei se ole vangin perusoikeus. Mutta en minä ole sitäkään mieltä, että sillä on oikeus tehdä rikoksia sellissään jollain välineellä, jota ei saa ottaa sieltä pois.

Eli, ministeri Henriksson, jos tälle tielle on lähdetty, niin missä on säädös siitä, että vangin saa herättää aamulla? Kyllä se minun mielestäni vangin oikeuksia rajoittaa vähintään yhtä paljon kuin se, että siltä viedään rikoksentekovälineet.

Toinen esimerkki: Olen katsonut nämä pykälät, olemassa olevan ja esityksen. Mistään en ole löytänyt pykälää siitä, että sellien ovet saa yöksi sulkea. Ei löydy laista. Se löytyy jostakin vankilan järjestyssäännöstä. No, eikö se rajoita vangin oikeuksia näiden perusoikeusfundamentalistien koulukunnan mukaisesti, että kun ryöstäjä ja raiskaaja haluaa naapurisellin murhamiehen kanssa lyödä korttia yöllä, niin se ei voi tehdä sitä, koska siltä pannaan selli kiinni? Ei löydy pykälää. No, enhän minä ole sitä mieltä, että se loukkaa vangin perusoikeuksia tai ihmisoikeuksia, että hänen sellinsä ovet pannaan yöksi kiinni. Mutta en minä ole sitäkään mieltä, että se loukkaa vangin perusoikeuksia, kun häneltä viedään kirjoituskone, jolla hän tekee rikoksia. Että jos tälle päättömälle tielle on lähdetty, sille ei loppupäätä näy. Se on aivan varma. Seuraavaksi tulee uusi oikeusasiamies tai joku muu perusoikeusfundamentalistiseen koulukuntaan kuuluva juristi, joka tulkitsee, että kyllä laissa pitää olla säädös, jos kerta vanki mennään herättämään kesken kauniiden unien.

Kun vertaan sitä, mitä täällä vankeuslain satojen pykälien ja momenttien joukossa heidän oikeuksiensa turvaamiseksi säädetään, siihen, mitä on säädetty esimerkiksi sairaalassa olevien potilaiden oikeuksista tai vanhustenlaitoksissa olevien vanhusten oikeuksista, niin en voi päätyä mihinkään muuhun kuin siihen, että ilmeisesti vangit ovat nyt tässä meikäläisessä yhteiskunnassa tämmöisiä kunniakansalaisia. Minun mielestäni sotaveteraanit ovat niitä kunniakansalaisia, mutta ilmeisesti tämän päivän yhteiskunnassa ne ovatkin vangit, joiden oikeuksista pitää pitää aivan erityisen hyvää huolta, joiden kaikki mahdolliset rajoitukset, heihin kohdistuvat rajoitukset, pitää säätää laintasoisesti, jotta heidän oikeusturvaansa ja oikeuksiaan ei loukata.

Otan tästä taas esimerkin. Hallituksen esityksessä on uusi 11 luvun 4 § ja sen uusi momentti sivulla 86, jossa lukee näin: “Vangilta, joka on päihtynyt tai joka häiritsee kirjastossa käyntiä taikka vaarantaa vankilan järjestystä tai turvallisuutta, voidaan evätä oikeus päästä vankilan kirjastoon.” Hyvä. Jos siellä vanki riehuu ja häiritsee muita kirjaston käyttäjiä, häneltä voidaan evätä tämä oikeus. Se on minun mielestäni aivan oikein. Mutta kun minä luen tavallisen kirjastolain, joka koskee tavallisia, lainkuuliaisia kansalaisia, niin kuin ministeri Henrikssonia ja minua, niin täällä laissa ei kerrota, lain tasolla, että tämmöinen oikeus voidaan evätä, vaan se on täällä kirjaston käyttösäännöissä, ainakin Helsingin kaupunginkirjaston osalta. Käyttösäännöissä, ei siis lain tasolla, säädetään, että jos joku häiriköi kirjastossa, voidaan antaa määräaikainen kirjaston käyttökielto. Mutta kyllä vankien oikeusturva ilmeisesti vaatii sitä, että tällainen tärkeä säädös ei ole siellä vankilan järjestyssäännöissä eikä valtioneuvoston asetuksissa, vaan sen pitää olla lain tasolla, koska tämän doktriinin mukaan kaikkien perusoikeusrajoitusten pitää olla laissa. Ja onhan se nyt perusoikeusrajoitus, kun vanki häiritsee ja häiriköi kännissä tai huumeissa siellä kirjastossa ja sille sanotaan, että tso tso, nyt et pääse enää tänne kirjastoon.

Toinen esimerkki, missä vertaan vankeja muihin. Tässä hallituksen esityksessä tehdään sellainen muutos, 9 luvun 2 §:ssä sivulla 85 on tämä uusi pykälä, että kun vangin omaisuutta luetteloidaan, niin enää ei tarvitse merkitä kaikkia vähäarvoisia omaisuusesineitä siihen luetteloon, paitsi tietysti, jos vanki pyytää. Ja esimerkkinä hallituksen esityksen perusteluissa kerrotaan, että joo, esimerkiksi sukkia ja lehtiä ei tarvitse erikseen sinne omaisuusluetteloon merkitä. Eli vangin kalsareita esimerkiksi ei tarvitse erikseen sinne merkitä. No, tämä säädös on nyt sitten otettu lain tasolle, että tämmöisiä ei tarvitse merkitä, ja minun mielestäni se on hyvä asia, koska se joustavoittaa asioiden käsittelyä. Mutta arvatkaa mitä? Tämä asia täällä hallituksen esityksen perusteluissa nähdään omaisuudensuojakysymyksenä. Eli täällä esityksen perusteluissa sivulla 75 pohditaan – kun vangin vaatteet ja omaisuus otetaan talteen lukkojen taakse ja myös merkitään kaikki vähämerkityksellisetkin, jos vanki sitä pyytää – että mikäs tämän suhde on omaisuudensuojaan. Ajatelkaa, ne kalsarit jätetään erikseen siihen merkitsemättä, vain yleisesti merkitään. Ja hallitus kirjoittaa perusteluissa sivulla 75 seuraavaa: “Ehdotusta siitä, että vangin vähäarvoinen omaisuus voitaisiin jättää luetteloimatta, tulee arvioida perustuslain 15 §:ssä tarkoitetun omaisuuden suojan kannalta.” Ja sitten päädytään siihen, että tämä ei kuitenkaan ole omaisuudensuojan rikkomista.

Siis minä en tiedä, että sairaaloissa tai muissa laitoksissa näin tarkasti kaikkea merkittäisiin lain tasolla, mutta onhan se nyt ennenkuulumatonta, että täällä hallituksen esityksen perusteluissa tällaista asiaa katsotaan aiheelliseksi tarkastella omaisuudensuojan rikkomisen kannalta ja päädytään sitten siihen, että se ei nyt kuitenkaan riko omaisuudensuojaa. Kyllä tämä pakottaa kysymään, nauttivatko nämä vangin kalsarit todella parempaa omaisuudensuojaa kuin yleensä ihmisten tällainen vähäarvoinen omaisuus. Ei ehkä pidä syyttää hallitusta ja vielä vähemmän ministeri Henrikssonia ja ehkä ei myöskään oikeusministeriön virkamiehiä siitä, että tämä yksittäinen ehdotus on katsottu aiheelliseksi käsitellä omaisuudensuojan kannalta, vaan kyllä nämä perusoikeusfundamentalistit siellä perustuslakivaliokunnassa ovat niin tarkkoja näissä asioissa, että ovat kyllä säikytelleet varmasti nämä oikeusministeriön virkamiehet niin, että tällainenkin asia – ajatelkaa, siellä ei jokaista sukkaa erikseen merkitä siihen listaan – pitää tarkastella omaisuudensuojan kannalta.

Herra puhemies! Kun oikeusministeri joutui lähtemään ja kun 10 minuuttia on jo selvästi ylitetty, lopetan tämän asian toteamalla, että kyllä koko tämä doktriini, koko tämä doktriini – että niin pientä asiaa ei olekaan, ettei se ole ihmisoikeus- ja perusoikeuskysymys, ja kaikki ihmisoikeus- ja perusoikeuskysymykset pitää laittaa lain tasolle ja että se koskee totta kai myös kaikkia, jotka ovat vaikkapa sairaalassa tai mielisairaalassa tai vankilassa tai muualla, mikä käytännössä siis on mahdoton tilanne, koska koko ajan tietysti tällaisten ihmisten erilaisia oikeuksia joudutaan ihan käytännön elävässä elämässä rajoittamaan – pitäisi miettiä uusiksi ja tehdä vankeuslaki järkeväksi ja siirtää kaikki tällaiset itsestäänselvyydet sinne järjestyssääntöihin, jos niitä ei itsestäänselvyyksinä pidetä. (Markus Mustajärvi: Sehän on hallituksen esitys!) – Tämä hallituksen esitys varmasti tältä pohjalta käsitellään, mutta toivoisin, että lakivaliokunta todellakin miettisi näitä asioita tarkasti.

Herra puhemies! Aika rientää, joten sanon lyhyesti pari muuta pointtia. Tässä laajennetaan vankien muutoksenhakuoikeutta. Kun siltä vangilta otetaan se kirjoituskone pois, tänä päivänä se saa hakea muutosta oikaisuvaatimuksella aluejohtajalta ja sitten erikseen valituksella hallinto-oikeudelta. Nyt vangille annetaan oikeus valittaa myös korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos hän saa valitusluvan. Siis ajatelkaa nyt: Kun me teemme toisaalta työtä, jotta turhien juttujen määrää voitaisiin karsia, jotta oikeudessa voitaisiin keskittyä oleellisiin asioihin, niin nyt ei riitä, että se vanki saa vaatia oikaisua, eikä riitä, että se valittaa hallinto-oikeuteen, vaan nyt pitää antaa vielä oikeus hakea muutoksenhakulupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta. Tämmöisillä asioilla me raskautamme meidän oikeuslaitostamme. Se siitä. Harkitkaa lakivaliokunnassa sitä.

Ja lopuksi, puhemies, tässä on paljon hyvää: Tupakointia rajoitetaan sellissä. Tarkkailuhaalareiden käyttö sallitaan. Perusoikeusfundamentalistit yrittivät tämän kieltää Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa. Hävisivät sen jutun. Nyt he hyppivät seinille ja tulevat perustuslakivaliokuntaan sanomaan, että tämmöisiä ei saisi olla. Perustuslakivaliokunnan pitää pitää pää kylmänä ja todeta, että lait onneksi säätää Suomessa eduskunta eikä muutama harva perusoikeusfundamentalisti.

Herra puhemies! Olisin oikeusministeriltä kysynyt myös siitä, mitä on tehty ulkomaisten vankien siirtämisen nopeuttamiseksi kotimaiden vankiloihin ja eräitä muitakin asioita, mutta hän on joutunut poistumaan ja puheenvuoroni on jo yliaikainen, joten lopetan tähän.

 

TIISTAINA 6. MARRASKUUTA 2012

Törkeiden rikosten valmistelun kriminalisointi

Ben Zyskowicz /kok:  Arvoisa herra puhemies! Hyvät kansanedustajat! Vihdoinkin – näin voisi lausua tästä pöntöstä, sillä eihän siitä ole kuin noin viisi vuotta, kun eduskunnan enemmistö, 107 kansanedustajaa, allekirjoitti silloisen kansanedustaja Juha Hakolan lakialoitteen törkeän ryöstön valmistelun kriminalisoinnista, joka lakialoite oli tietysti saanut pontimensa kuuluisasta Liedon tapauksesta, jossa konnat valmistelivat arvokuljetusajoneuvon ryöstämistä erittäin tarkoin, erittäin suunnitelmallisesti, mutta loppujen lopuksi hovioikeuden ratkaisulla pääsivät täysin pälkähästä tämän rikoksen osalta, koska poliisi meni ja esti heidän rikollisen aikeensa toteutumisen, pysäytti nämä autot, kun ne olivat matkalla rikospaikalle. Sen jälkeen, ja viimeistään sitten näiden erittäin traagisten kouluampumistapausten jälkeen, on eduskunnan piiristä useita kertoja kiirehditty tätä törkeimpien rikosten valmistelun kriminalisointia. Myös sekä Jokelan että Kauhajoen kouluampumistapausten tutkintalautakunnat, molemmat, kiinnittivät huomiota siihen, että mahdollisuudet ennalta estää näitä traagisia rikoksia ovat heikommat sen vuoksi, että meillä edes murhan, surman valmistelu ei ole kriminalisoitu.

Nyt olemme vihdoin saaneet tämän hallituksen esityksen käsittelyymme. Kannatan sitä vahvasti ja kiitän nykyistä oikeusministeriä siitä, että esitys on tänne saatu, edellisen oikeusministerin aikana ei saatu.

No, onko tästä hidastelusta sitten ollut haittaa? En ole siitä ihan varma, en tunne kaikkia käytännön tilanteita. Sen tiedän, että kaksi rosvoa olivat riittävän hölmöjä valmistellakseen suomalaisen panttivangin ottamista Virossa, ja sen vuoksi he joutuivat tästä törkeän rikoksen valmistelusta vastuuseen. Jos nämä konnat olisivat ymmärtäneet valmistella tätä panttivangin ottamista Suomessa, niin he kävelisivät tänäkin päivänä vapaina miehinä, koska Suomessa tällä hetkellä kaikki panttivangin ottamiseen liittyvä suunnittelu, valmistelu, kaiken tekeminen valmiiksi, ei ole millään tavoin kriminalisoitu. Jos ja kun tämä hallituksen esitys hyväksytään, niin tämäkin epäkohta korjaantuu.

Mielenkiintoinen kysymys on se, minkä vuoksi tätä asiaa on jarrutettu ja minkä vuoksi on mennyt viisi vuotta siitä, kun eduskunnan enemmistö halusi tätä, siihen, kun hallituksen esitys tulee. Syyhän ei ole se tavanomainen, eli että puuttuisi taloudellisia voimavaroja. Se on tietysti syy siihen, että eduskunta haluaa kaikkea hyvää jatkuvasti, mutta hallitus ei toteuta, koska ei ole rahaa. Tässä ei ole kyse siitä, vaan mistä? Julkilausuttuna perusteluna on käytetty sitä, että kun on ollut valmisteilla pakkokeino- ja esitutkintalainsäädännön uudistaminen ja poliisilainsäädännön uudistaminen, niin on haluttu ensin suorittaa nämä uudistukset ja vasta sen jälkeen paneutua tähän kokonaisuuteen, koska näillä olisi liittymä, josko nämä poliisilain uudistukset ja muut olisivat jo antaneet poliisille riittävät mahdollisuudet puuttua nyt puheena oleviin törkeisiin rikoksiin.

Minä pidän tätä lähinnä tekosyynä. Ei ole ollut estettä tämän lainsäädännön toteuttamiselle riippumatta näistä mainituista lakiuudistuksista. Todellisempi syy tämän asian jarruttamiseen on meidän juristikunnan ja juristiasiantuntijoiden, professoreiden huoli roistojen oikeusturvasta, huoli rikoksentekijöiden oikeusturvasta.

Siitä keskusteltiin jo äsken, miten tässä maassa kannetaan herttaisesti huolta rikoksentekijöiden oikeusturvasta, ja siinä potentiaalisten uhrien oikeusturva jääkin sitten vähemmälle huomiolle. Viittaan tuohon äsken käytyyn keskusteluun ja tuohon äsken esillä olleeseen hallituksen esitykseen. Menkääpäs sivulle 45 tuossa äskeisessä esityksessä. Siellä on sivukaupalla perusteltu, miksi nämä uudistukset voidaan tehdä suhteessa perusoikeuksiin, että vaikka tässä näin ja näin nyt näiden rikollisten perusoikeuksia joudutaan tietyiltä osin rajaamaan, niin miksi kuitenkin voidaan toimia tällä tavoin. Eli sivukaupalla uhrataan sen todistamiseen, että tässä voidaan nyt sitten, ai kauheata, lähteä jonkun verran rajaamaan näitä rikoksentekijöiden ja vankien perusoikeuksia, jotta tämä uudistus voidaan toteuttaa.

En itse muista, voin olla toki väärässä, että samalla tavalla sivukaupalla olisi perusteltu esimerkiksi perusoikeusnäkökulmasta niitä tilanteita lentokentällä, joita tapahtuu joka päivä, missä tavallisia lentomatkustajia, joita ei epäillä mistään rikoksista, vartioliikkeiden miehet ja naiset tarkastavat ja ottavat niiltä shampoita ja muita pulloja pois ja niin edelleen.

Mutta tuolla perusteluissa on kerrottu, miten siihenkin pitää olla oikeus, että saa ottaa pois vangeilta semmoisia esineitä, jotka ovat lainvastaisia. Eli meillä kannetaan aivan ylimitoitettua huolta rikoksentekijöiden, syytettyjen, vankien jne. oikeusturvasta, siis liioitellusta oikeusturvasta. Ja tätä huolta kantavat aivan erityisesti ne meidän juristiasiantuntijat, jotka ovat kohottaneet itsensä ihmisoikeusjuristien hienoon kategoriaan.

Joka epäilee tätä väitettä näiden juristiasiantuntijoiden huolesta rikoksentekijöiden oikeusturvasta tässä yhteydessä, niin kuunnelkoon seuraavia lainauksia Helsingin Sanomista joulukuulta 2009.

Otsikko: “Professorit varoittavat puuttumasta rikosten valmisteluun liian herkästi”. Ja tekstistä: “Oikeusoppineet toivovat lainsäätäjän pistävän jäitä hattuun, kun se suunnittelee kriminalisoivansa rikosten valmistelun entistä laajemmin.” “Rikosoikeuden professorit Kimmo Nuotio Helsingin yliopistosta ja Jussi Tapani Turun yliopistosta suhtautuvat lakihankkeeseen varauksellisesti.” “Professorit näkevät lakihankkeessa runsaasti epäselviä kysymyksiä, jotka vaativat perusteellista pohdintaa.” “Professori Jussi Tapani arvelee, että lakiuudistuksella voi olla kauaskantoisia seurauksia. Hän pelkää, että lainsäätäjä on avaamassa porttia yhä uusien ja uusien rikosten valmistelun kriminalisointiin.” “Aina löytyy jokin uusi rikos, jonka valmistelun kriminalisointi tuntuu sillä hetkellä tärkeältä.” Mikäköhän ongelma siihen sisältyy?

Esimerkiksi tämän uudistuksen valmistelun yhteydessä kävi niin, että panttivangin ottamista ei ollut alun perin valmistelussa mukana. Sitten kävi ilmi, että Virossa kaksi suomalaista suunnitteli suomalaisen henkilön ottamista panttivangiksi ja lunnaiden vaatimista, ja se lisättiin tähän. Niin mikäs ongelma siinä on, että jossain vaiheessa, vaikka 5 vuoden päästä, lainsäätäjä toteaa, että on joku uusi rikoksen, törkeän rikoksen, alue, jota ei ole otettu huomioon, ja se lisätään?

No, paras on vielä tulossa. “Professori Nuotio huomauttaa, että laissa voi olla hankala määritellä riittävän tarkasti, millainen toiminta täyttää rikoksen valmistelun tunnusmerkit.” “Hän epäilee, että rikoksesta epäiltyjen oikeusturva voi vaarantua, jos poliisi lopettaa rikoksen valmistelun alkuunsa.” Siis uudestaan: “Hän epäilee, että rikoksesta epäiltyjen oikeusturva voi vaarantua, jos poliisi lopettaa rikoksen valmistelun alkuunsa.” Voi, voi sentään!

Kyllä sen konnan pitää päästä pelottelemaan se Siwan kassa henkihieveriin sillä, että ryöstön yritys pääsee niin pitkälle, että puukkoa heilutetaan siellä Siwassa, tai kyllä pitää päästä pelottelemaan henkihieveriin tai aiheuttamaan pitkäaikaisia traumoja pankkivirkailijoille, että ryöstön tekijä pääsee riittävän pitkälle toteuttamaan sitä ryöstöaiettaan – ettei vain rikoksentekijän oikeusturva vaarannu, jos poliisi menee ja liian aikaisin estää tällaisen rikoksen tekemisen. Hei, haloo, voitaisiinko todellakin välillä kiinnittää huomiota näiden rikosten uhrien oikeusturvaan ja jättää tämä rikoksentekijöiden oikeusturvasta huolehtiminen pikkasen vähemmälle?

Tässä Liedon tapauksessa hovioikeudessa kävi näin: Rosvot olivat kokoontuneet hautausmaalle ja lähtivät sieltä ajoneuvoilla liikkeelle ryöstääkseen ajoneuvon, rahankuljetusajoneuvon, jonka aikataulut, reitit, henkilöt, kaikki he olivat hyvin tarkkaan ottaneet selville. Heillä oli pyssyt mukana, kaikki oli selvää, he lähtivät liikkeelle hautausmaalta, joka oli heidän kokoontumispaikkansa.

Hovioikeus totesi voimassaolevan lainsäädännön mukaisesti, että ei mitään rikollista ole tapahtunut, koska rikos ei ollut vielä edennyt ryöstön yrityksen asteelle. Ryöstön yritys on kielletty. Jos olisi ollut näyttöä siitä, että he olivat ajamassa suoraan ryöstämään tätä rahankuljetusajoneuvoa, niin hovioikeuden enemmistö olisi tuominnut heidät ryöstöyrityksestä. Mutta kun siitä ei ollut näyttöä. He lähtivät liikkeelle, kohti ja poliisi iski. Ei ollut näyttöä. He saattoivat olla matkalla kotiinsakin. Ja heidät vapautettiin. Ja hovioikeuden yksi jäsen vielä erikseen totesi, että hänen mielestään ryöstönyritys ei toteudu edes siinä, että lähtee liikkeelle kohti sitä ryöstöpaikkaa, vaan pitää ryöstön päästä sen verran pitkälle, että syntyy konkreettinen vaara. Pitää ilmeisesti pyssyllä osoittaa sitä ajoneuvon kuljettajaa tai jotain vastaavaa. Eli tätä vaatii rikoksentekijöiden oikeusturva, että ei liian aikaisin puututa. Nyt, kiitos, ministeri Henriksson, tähän asiaan on tulossa korjaus.

Lopuksi sanon, että totta kai tähän liittyy tulkinta- ja näyttöongelmia. Mihinkä lainsäädäntöön tai rikoslainsäädäntöön ei liittyisi? En minä tiedä, jos henkilö kävelee keittiöveitsi hallussaan kohti pääministeriä vaikka Turun kävelykadulla vaalitilaisuuden aikaan, en minä tiedä, täyttyykö tämän rikoksen tunnusmerkistö, koska pitää osoittaa se tarkoitus. Epäilen, että ei täyty, koska ei siitä, että joku on keittiöveitsi taskussa lähestymässä pääministeriä, vielä pysty päättelemään, mikä hänen tarkoituksensa on. Ja se on tietysti ihan totta, että hänen tarkoituksensa voi olla esimerkiksi pelkästään julkisuuden hankkiminen tai johtavan poliitikon pelottelu tai joku muu.

Eli totta kai tähän jää ongelmia tulkitsemisessa ja näyttöasioissa, ja näitä ongelmia lakivaliokunta nyt omalta osaltaan pohtii, ja viime kädessä tuomioistuinlaitos joutuu yksittäistapauksissa ratkaisemaan. Mutta tämä laki tietysti vaatii näytön siitä, että on tarkoitus tehdä tässä mainittu törkeä rikos.

Lopuksi ihan periaatteellinen kysymys, herra puhemies. Hallituksen esityksen sivulla 7 lausutaan näin: “Olennaista on, että rikokset estetään, eikä se, saavatko valmistelijat mahdollisimman ankaran rangaistuksen.” No, totta kai voi olla samaa mieltä siitä, että olennaisinta on se, että rikos estetään. Mutta en oikein pysty yhtymään siihen vähättelevään henkeen, joka tässä virkkeessä on suhteessa hyvin törkeän rikoksen valmisteluun. Kyllä ainakin minun oikeustajuni lähtee siitä – ja onneksi nyt myös hallituksen esityksen mukainen oikeustaju – että jos joku valmistelee todistettavasti jotain hyvin törkeätä rikosta, niin jo se on rangaistava teko.

 

TORSTAINA 6. LOKAKUUTA 2011

Ben Zyskowicz /kok:  Arvoisa herra puhemies! Kuten lakivaliokunnan mietinnöstä ilmenee, niin ulkomaisten vankien osuus Suomen vankiloissa on 2000-luvulla merkittävästi noussut. Onhan se väärin, että kun ulkomaiset rosvot ensin tekevät täällä rötöksiään ja rikoksiaan ja aiheuttavat sitä kautta suuria menetyksiä asianomistajille ja viime kädessä myös veronmaksajille, niin sen jälkeen heitä vielä paapotaan suomalaisissa vankiloissa ja he saavat suorittaa tuomionsa suomalaisissa vankiloissa suomalaisten veronmaksajien piikkiin. Tässä hallituksen esityksessä on kyse siitä, että Euroopan unionin maiden kesken joudutetaan ja helpotetaan tätä vankien vaihtamista omiin maihinsa, ja tämä on tietysti kannatettava esitys. Mutta kiinnitän huomiota kahteen asiaan, joihin lakivaliokuntakin mielestäni hyvässä mietinnössään kiinnittää huomiota.

Ensinnäkin kyse on tästä nopeudesta: kuinka kauan kestää se, että ulkomainen konna saadaan Suomen vankilasta istumaan esimerkiksi Viroon, omaan kotimaahansa, tuomiotaan. Nämä prosessit kestävät mielettömän kauan sillä seurauksella, että koko siirtoprosessiin ei paljon kannata ryhtyä, ellei ole todella pitkä kakku istuttavana. Lakivaliokunta aivan oikein kiinnittää huomiota siihen, että näitä vaiheita pitäisi pystyä nopeuttamaan ja esimerkiksi valmistelemaan tätä siirtoa jo ennen kuin on saatu lainvoimainen tuomio. Luulen, että nopeutta voisi lisätä myös sitä kautta, että katsottaisiin, voitaisiinko näitä valitusoikeuksia tältä osin joltakin kohdin rajoittaa.

Toinen asia, mihin lakivaliokunta kiinnittää huomiota, mihin kiinnitän huomiota, on tämä Euroopan unionin maiden ulkopuolisten maiden vankien siirtäminen omiin maihinsa. Suomen vankiloissa istuu esimerkiksi venäläisiä vankeja. Lakivaliokunta korostaa, että heidät pitäisi voida siirtää omiin maihinsa, kunhan siellä noudatetaan ihmisoikeuksia vankilaoloissa. No, en tiedä, kuinka tiukkaa linjaa tässä nyt on tarpeen vetää. Minun mielestäni venäläiset voitaisiin hyvin palauttaa omiin vankiloihinsa, ja sillä olisi varmasti myös yleisestävä, ennalta estävä, vaikutus asioihin.