TORSTAINA 8. TOUKOKUUTA 2014

Ben Zyskowicz /kok: Arvoisa herra puhemies! Arvoisat kollegat! Aivan erinomainen mutta samalla välttämätön päätös perustuslakivaliokunnalta eli päätös siitä, että se otti tämän apulaisoikeuskansleri Puumalaisen kannan tässä suvivirsiasiassa ja koulujen uskonnollisten tilaisuuksien asiassa omaan käsittelyynsä, uuteen käsittelyyn, ja päätti käytännössä, että suvivirsi edelleenkin sopii hyvin suomalaisten koulujen kevätjuhliin ja että kouluissa voidaan järjestää uskonnollisia tilaisuuksia, esimerkiksi uskonnollisia aamunavauksia, ruokarukouksia ja joulukirkkotilaisuuksia. Samalla tietysti pitää pitää mielessä se selvä asia, joka perustuslakivaliokunnan lausunnossa lausuttiin jo vuonna 1982, että ketään ei luonnollisestikaan pidä eikä voi pakottaa osallistumaan mihinkään uskonnollisiin tilaisuuksiin tai tilaisuuksiin, jotka ovat vastoin heidän uskonnollista vakaumustaan.Haluan tässä yhteydessä kiittää valiokunnan varapuheenjohtaja Outi Mäkelää ja kansanedustaja Kimmo Sasia ja myös kansanedustaja Urpalaista, joiden tiedän olleen aktiivisia valiokunnassa sen puolesta, että tämä apulaisoikeuskanslerin omituinen tulkintaratkaisu otettiin uudelleen harkintaan ja, voi sanoa, oikaistiin perustuslakivaliokunnassa.Oli yllättävää, että valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen arvosteli sitä, että perustuslakivaliokunta otti tämän asian käsittelyyn. Tuomas Ojasesta sanottiin Helsingin Sanomissa 3.4. seuraavaa: “Hän pitää ennenkuulumattomana sitä, että valiokunta lähtee sorkkimaan yksittäistä laillisuusvalvontaviranomaisen ratkaisua. Kuulemisen järjestäminen on hänen mukaansa ongelmallinen laillisuusvalvojien – oikeuskanslerinviraston ja oikeusasiamiehen kanslian – riippumattomuuden näkökulmasta.”No, tämä ei ole lainkaan ennenkuulumatonta, että valiokunta näin toimii. Valiokunta esimerkiksi on oikaissut aikanaan apulaisoikeusmiehen tulkinnan, joka liittyi uskonnollisten lehtien jakamiseen. Jokainen meistä tietää, että oikeuskansleri ja oikeusasiamies antavat vuosittain kertomuksen eduskunnalle, joka kertomus käsitellään perustuslakivaliokunnassa, ja totta kai valiokunnalla on silloin tilaisuus ottaa kantaa myös yksittäisiin tulkintaratkaisuihin. Tietystikään tapana ei voi olla eikä pidäkään olla, että jatkuvasti valiokunta puuttuisi yksittäisiin lainvalvojien tulkintaratkaisuihin, mutta jos niin pahasti lyövät kirveensä kiveen, niin kuin tässä apulaisoikeuskansleri Puumalainen tulkintaratkaisussaan, niin oli täysin perusteltua, että perustuslakivaliokunta tähän puuttui.

Mikä sen sijaan oli ennenkuulumatonta? Se, että tässä samassa lehtijutussa professori Tuomas Ojanen lausui perustuslakivaliokunnan käsittelystä näin: “Ojanen luonnehtii tilaisuutta näytösoikeudenkäynniksi, jossa lopputulos on etukäteen päätetty.” Onko niin, että professori Ojanen ei tiedä, mitä olivat näytösoikeudenkäynnit? Nehän olivat oikeudenkäyntejä ennen kaikkea Stalinin kommunistisessa diktatuurissa Neuvostoliitossa, joissa ihmisiä tuomittiin kuolemaan ja kuolemantuomiot pantiin täytäntöön. Nyt professori Ojasella on halu verrata perustuslakivaliokunnan toimintaa tämän asian osalta näytösoikeudenkäyntiin. Jos hän ei tiedä, mitä näytösoikeudenkäynnit olivat, niin hän voi kysyä eräiltä koulukuntatovereiltaan, jotka ovat hyvin perehtyneet marxismiin, leninismiin ja kommunismiin, häntä vanhemmilta tovereilta siis. Jos professori Ojanen piti perustuslakivaliokunnan käsittelyä näytösoikeudenkäyntinä, niin voi tietysti kysyä, miksi hän itse osallistui omalla panoksellaan tähän näytösoikeudenkäyntiin.

Herra puhemies! Olen hyvin iloinen siitä, että tämä suvivirsitapaus on täällä nyt keskustelussa. Tämän tapauksen tiimoilla jokainen on voinut nähdä, minkälaiseksi hiustenhalkomiseksi näiden perusoikeusfundamentalistiseen koulukuntaan kuuluvien ihmisten, olivat ne sitten laillisuusvalvojia tai valtiosääntötutkijoita, tulkinnat ovat menneet. Viittaan tässä myös apulaisoikeusasiamies Pajuojan noin vuoden takaiseen tulkintaan suvivirsiasiassa. Siinähän apulaisoikeusasiamies Pajuoja, jonka ratkaisuun Puumalainen tässä viittaa myös, katsoi, että suvivirrestä kyllä voidaan laulaa ensimmäinen ja toinen säkeistö, joissa Jumala mainitaan yhteensä vain kerran, mutta jos lauletaan kolmas säkeistö, puhumattakaan ilmeisesti neljännestä, niin sitten ollaan uskonnonvapauden kannalta eli perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien kannalta ongelmallisessa tilanteessa. Tällaiseksi hiustenhalkomiseksi ovat näiden perusoikeusfundamentalistien tulkinnat menneet. Ja kun puhun välillä perusoikeusfundamentalisteista ja niin sanotuista ihmisoikeusjuristeista, käytän näitä sanoja tässä yhteydessä synonyymeina.

Toivottavasti tämä suvivirsiasia on avannut silmiä näkemään, minkälaista tämä perus- ja ihmisoikeustulkinta tänä päivänä näiden niin sanottujen ihmisoikeusjuristien toimesta on. Tiedän, että kun olen näistä asioista täällä puhunut, moni pitää sitä turhana paasaamisena, mutta minun mielestäni tämä tapaus, kuten sanoin, on ollut tervetullut sen kannalta, että nähdään, mitä tämä touhu nykyään on.

Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on mielestäni antanut eräitä kummallisia ratkaisuja, vaikka se onkin korostanut, kuten edustajat Sasi ja Koskinen totesivat, kunkin maan omaa liikkumavaraa, mutta Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on kiinnittänyt paljon huomiota valtiovallan, julkisen vallan, puolueettomuuteen uskonnollisissa kysymyksissä ja siihen liittyvään yhdenvertaisuuteen. Minä en oikein ymmärrä, mistä tässä puhutaan, ainakaan Suomen osalta. Eri maillahan on erilainen traditio valtiovallan ja kirkon suhteissa.

Mutta mitä tämä uskonnollinen puolueettomuus Suomen valtiovallan osalta sitten tarkoittaisi? Tarkoittaisiko se sitä, että ei saisi järjestää valtiopäivien avajaisjumalanpalvelusta? Vai pitäisikö uskonnollisen puolueettomuuden nimissä järjestää valtiopäivien avajaisjumalanpalvelus Suurkirkossa ja sitten edustaja Zyskowiczille synagogassa jokin oma avajaispalvelu? Ja kun ensi vaalikaudella täällä on kaksi islaminuskoista kansanedustajaa, niin pitääkö sitten tämän uskonnollisen puolueettomuuden nimissä järjestää heille moskeijassa vielä oma avajaistilaisuus? Tähän olisi muuten ihan mielenkiintoista kuulla oikeuskanslerin tulkinta, jos teillä on siitä näkemystä, koska itse kyllä vierastan tämänkaltaista ajattelua valtiovallan täydestä puolueettomuudesta.

Suomen historia, Suomen perustuslaki lähtee kyllä siitä, että kristinuskolla on oma erityinen sijansa Suomessa, ja minun mielestäni se on aivan luonnollista, ja koko ikäni, vaikka olen kuulunut itse vähemmistöuskontoon ja kuulun edelleenkin, olen pitänyt tätä maailman luonnollisimpana asiana, eikä se loukkaa minun uskonnonvapauttani, kun ei puhemies esimerkiksi käy kraivelista kiinni ja vaadi minua osallistumaan jumalanpalvelukseen Suurkirkossa. Saan osallistua, jos haluan, ja olen joskus osallistunutkin.

Herra puhemies! Joskus tuntuu, että tämä minun pohdiskeluni on tällaista yksinäistä taistelua tuulimyllyjä vastaan, mutta näin ei ole. Tämän suvivirsikeskustelun tiimoilta käytti oikeustieteen tohtori, professori Markku Helin puheenvuoron Helsingin Sanomissa 6.4., jossa hän kirjoitti seuraavaa:

“Valtiosääntötutkijat sanovat, että perusoikeuskulttuurissamme on viidentoista vuoden aikana tapahtunut muutos. Se näkyy muun muassa siinä, että perusoikeuksia koskevista säännöksistä on mainittujen tutkijoiden rohkaisemana alettu lukea asioita, joita niissä ei aiemmin nähty olevan.

Tuomioistuimet ovat viisaasti olleet varovaisia, mutta laillisuusvalvojien toiminnassa muutos näkyy selvemmin. Jos hiukan kärjistää, pitkälle menevillä perustuslain tulkinnoilla he luovat itse sen lain, jonka noudattamista he sitten valvovat.” – Siis “pitkälle menevillä perustuslain tulkinnoilla he luovat itse sen lain, jonka noudattamista he sitten valvovat”. – “Oikeusvaltion ja demokratian kannalta tämä ei ole ongelmatonta. Asia täytyy korjata.”

Herra puhemies! Sitä minä omalta osaltani nimenomaan pyrin tekemään, “demokratian ja oikeusvaltion kannalta”. Voisin luetella paljonkin esimerkkejä juuri näistä tilanteista, joihin tässä tohtori Helin viittaa, joissa ylimmät lainvalvojat tulkinnoillaan tai valtiosääntöoppineet tulkinnoillaan tosiasiassa itse luovat sen lain, jonka tulkintaa he sitten vaativat seurattavaksi.

Herra puhemies! Aika rientää, yritän tiivistää huomattavasti, mutta haluan vielä tässä sanoa, että apulaisoikeuskansleri Puumalaisen ratkaisun jälkeen sanottiin, ettei siinä ole lainkaan kyse suvivirrestä. Siinä oli kyse suvivirrestä ja on, mutta kun Suomen kansa tyrmistyi tällaisista tulkinnoista, niin sitten ryhdyttiin valkopesuun eli väittämään muuta, ja ainakin Helsingin Sanomat osti tämän väitteen, siis väitteen siitä, että suvivirrestä ei ollut kyse, ja osti sen kyllä täysillä. Helsingin Sanomat 4.4. kirjoitti muun muassa näin: “Hänen parin viikon takainen päätöksensä koulujen uskonnollisista tilaisuuksista ei nimittäin edes koskenut suvivirttä.” Edelleen Helsingin Sanomat kirjoitti 25.4. näin: “Kansan sekaannus on ymmärrettävä. Valtaosa mediasta nosti suvivirren esille uutisoinnissaan, vaikka Puumalaisen päätöksessä ei millään tavalla arvioitu sen asemaa.”

Herra puhemies! Tämä Helsingin Sanomien tulkinta ei pidä paikkaansa, ja tässä minulla on tämä apulaisoikeuskansleri Puumalaisen kymmensivuinen dokumentti. En lähde sitä rivi riviltä lukemaan, mutta kun väitetään, että se ei millään tavoin edes koskenut suvivirttä, on kuitenkin pakko lukea pari kohtaa, esimerkiksi sivulta 8 näin: “Opetushallitus viittaa selvityksessään perustuslakivaliokunnan lausumaan siitä, että juhlatraditiot ovat osa suomalaista kulttuuria, eikä niitä esimerkiksi niihin mahdollisesti sisältyvän yksittäisen virren laulamisen johdosta voida uskonnollisen suvaitsevaisuuden nimissä pitää uskonnon harjoittamiseksi katsottavina tilaisuuksina.” Sen jälkeen hän jatkaa: “On syytä huomata kuitenkin, että valiokunnan lausuman voi katsoa koskevan sitä, millä perusteella yksittäistä tilaisuutta on syytä luonnehtia. Vaikka yksittäinen virsi ei valiokunnan mielestä tilaisuutta muutakaan uskonnon harjoittamiseksi, voi tällaisella yksittäisellä virrellä siitä huolimatta olla merkitystä uskonnonvapauden näkökulmasta.”

Ja varmemmaksi vakuudeksi, herra puhemies, luen, mitä asian esittelijä, esittelijäneuvos Outi Kostama, joka varmasti tuntee asian paremmin kuin esimerkiksi Helsingin Sanomat, sanoi tästä asiasta Yleisradion uutisissa 24.3.: “Uskonnollisia tilaisuuksia ovat muun muassa koulujen aamunavaukset ja päättäjäisjuhlat, joissa on virsiä, rukouksia tai muuta sisältöä, joka heijastaa uskonnollista vakaumusta.” Näin kertoo päätöstä valmistellut esittelijäneuvos Outi Kostama Yle Uutisille, ja sen jälkeen: “Kyllä suvivirsikin on uskonnollinen. Apulaisoikeuskanslerin ratkaisussa todetaan, että yksittäisellä virrellä on merkitystä.”

Eli kun asian esittelijä, joka on todennäköisesti kirjoittanut tätä päätöstä pitkälle ja ainakin ollut sitä valmistelemassa, lausuu näin ja kun apulaisoikeuskansleri itse lausuu, kuten lausuu tässä kymmensivuisessa päätöksessään monessa kohtaa, niin tämä on aivan turhaa valkopesua jälkeenpäin väittää, että tässä apulaisoikeuskanslerin päätöksessä ei olisi ollut lainkaan suvivirrestä kyse. Siinä oli myös suvivirrestä kyse.

Siinä oli myös kyse siitä, voidaanko kouluissa järjestää sellaisia tilaisuuksia, joita todella pidetään uskonnon harjoittamisena, kuten uskonnollisia aamunavauksia tai ruokarukouksia. Nyt kun aikaa menee liikaa, en lähde tähän. Totean vain, että perustuslakivaliokunta teki täysin selväksi, että tällaisia tilaisuuksia voi edelleen järjestää, ja apulaisoikeuskanslerin tässä suhteessa esittämät duubiot ovat perustuslain oikean tulkinnan kannalta aiheettomia. Tästä myös seuraa, toisin kuin on julkisesti yleisesti väitetty, että nämä Opetushallituksen niin sanotut ohjeet – 28.2.2006 – joista tässä yhteydessä on puhuttu, ovat täysin validit. Näissä Opetushallituksen ohjeissa sivuilla 6-8, joita ajanpuutteen vuoksi en nyt lähde siteeraamaan, on tehty täysin selväksi, että ketään lasta ei voi velvoittaa osallistumaan uskonnon harjoittamiseen. Vanhemmilla on oikeus ilmoittaa etukäteen tai vaikka koko lukuvuotta ajatellen näistä heidän pelisäännöistään, ja vanhempien tahtoa on kunnioitettava.

Eli, herra puhemies, summa summarum: nämä Opetushallituksen ohjeet eivät kaipaa mitään apulaisoikeuskansleri Puumalaisen tai kenenkään muunkaan ohjeistamaa uustulkintaa tai uuskirjoittamista, ja kaiken kaikkiaan on sanottava, summa summarum, että oli erinomainen asia, että perustuslakivaliokunta tähän puuttui, ja oli erinomainen asia, että myös tämä keskustelu käytiin ja nähtiin näiden ihmisoikeusfundamentalistien harharetket. Nyt on saatu perustuslakivaliokunnalta tässä asiassa taas, uudelleen, kestävä ratkaisu, joka siis nojautuu perustuslakivaliokunnan jo aikaisemmin ottamaan kantaan.