TIISTAINA 6. TOUKOKUUTA 2014

Kysymys laittomasti saatujen todisteiden hyödyntämisestä, lähetekeskustelu

Ben Zyskowicz /kok:  Arvoisa herra puhemies! Arvoisat Suomen kansan edustajat! Kaikki me olemme nähneet amerikkalaisia elokuvia, joissa rikosjutussa käy ilmi, että jokin todiste, vaikkapa surma-ase tai jokin muu, vaikkapa hengenvaarallinen astalo, josta viime aikoina on puhuttu, on hankittu väärin keinoin, lainvastaisesti, tehty vaikka kotietsintä väärin perustein. Ja kaikki me olemme nähneet, miten näissä amerikkalaisissa elokuvissa oikeus toteaa, että todistuskappaletta, joka on hankittu laittomasti, ei saa hyödyntää oikeudenkäynnissä, ja kaikki olemme nähneet amerikkalaisissa elokuvissa, miten sen jälkeen rikoksentekijä, roisto, rikollinen kävelee vapaana miehenä ulos oikeussalista.

No, näinhän ei ole Suomessa. Suomessa on vuodesta 1949 ollut voimassa vapaa todisteiden periaate, joka tarkoittaa sitä, että oikeus itse arvioi kaikkien esitettyjen todisteiden ja muun näytön painavuuden ja saa ottaa huomioon kaiken esitetyn näytön ja on itse vapaa arvioimaan sen merkityksen. Toisin sanoen, jos vaikkapa virkavirheeseen on vaikkapa poliisi syyllistynyt jossakin kotietsinnässä tai muussa, niin tämä ei merkitse Suomen järjestelmän mukaan sitä, etteikö näin löydettyä väkivaltarikoksentekovälinettä tai muuta saisi käyttää oikeudessa todisteena.

Minun mielestäni Suomen systeemi on hyvä. Olen ylpeä siitä, että meillä on tämmöinen systeemi, jossa oleellista on totuuden selville saaminen, jossa oleellista on se, että jos joku on tehnyt rikoksen ja siihen on todisteet, niin niitä todisteita käytetään ja rikollinen tuomitaan. Ja jos tämä todiste on hankittu jotenkin rikkoen vaikka poliisin toimivaltuuksia, niin poliisia rangaistaan siitä erikseen, mutta se ei johda siihen, että sitä todistetta ei saisi käyttää. Tämä on hyvä systeemi. Tavoitteena on aineellinen totuus. Jos joku on lyönyt toista puukolla kylkeen, niin häntä tulee siitä rangaista.

Entäs nyt? Tässä hallituksen esityksessä, jota kukaan meistä ei ole kokonaisuudessaan lukenut arvoisaa oikeusministeriä lukuun ottamatta, tämä periaate, vapaan todistelun harkintaperiaate, heitetään eräältä osin roskikseen ja tilalle esitetään amerikkalaisista elokuvista tuttua hyödyntämiskieltoa, niin että laittomalla tavalla hankitun todisteen kohdalla tulee arvioitavaksi hyödyntämiskielto. (Martti Korhonen: Sitähän se hallitus ajaa!)

Miksi näin, miksi? No tietysti, koska kyseessä on perus- ja ihmisoikeuksien vahvistaminen ja oikeusturvan turvaaminen. Kenen perus- ja ihmisoikeuksien? Kenen oikeusturvan, uhrinko? (Pentti Kettunen: Konnien!) Ei tietystikään, vaan rikollisen tietysti. Mielenkiintoista on, että kun lukee tätä esitystä, joka kohdassa, missä puhutaan oikeusturvan vahvistamisesta ja perusoikeuksista ja ihmisoikeuksista, tarkoitetaan rikollisen oikeuksia, ei esimerkiksi uhrin oikeuksia, jonka intressissä – jos joku on hänet raiskannut tai käyttänyt häntä seksuaalisesti hyväkseen – on se, että tekijää rangaistaan ja tekijä joutuu siitä vastuuseen eikä kävele vapaana miehenä ulos.

Tässä esityksessä – lukekaa se! – joka kerta, kun puhutaan oikeusturvan vahvistamisesta, joka sivulla, missä tästä puhutaan, kyse on rikollisen, tekijän oikeusturvasta, tekijän oikeuksista. Jos mennään kotietsintä tekemään väärin perustein ja sieltä löytyy joku puukko, missä on sormenjäljet, on loukattu sen tekijän, sen puukottajan oikeuksia. Ei se ole tietysti oikein, että mennään väärin perustein jonkun kotiin. Rangaistakoon siitä poliiseja, jotka tekevät väärin, mutta jos sieltä löytyy puukko ja puukosta sormenjäljet, joilla ratkeaa joku tähän saakka pimeänä ollut tuommoinen törkeä pahoinpitely, niin eikö ole oikein, että se pahoinpitelijä tuomitaan ja joutuu vastuuseen? (Pertti Salolainen: Totta kai!)

No, tässä on siis nyt hyödyntämiskielto tuotu suomalaiseen lainsäädäntöön minun tietääkseni ensimmäisen kerran yleisesti. Se on ollut joissakin erityistapauksissa niin kuin syytesopimusneuvotteluissa. Tämä hyödyntämiskielto löytyy hallituksen esityksen uuden oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 25 §:stä, löytyy sivulta 222. 1 momentissa sanotaan, että “tuomioistuin ei saa hyödyntää todisteita, jotka on saatu kiduttamalla”. Minä olen sitä mieltä, että tämä on oikein. Ei kiduttamalla saatuja todisteita pidä voida hyödyntää. Se olisi myös vastoin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tulkintoja.

2 momenttikin, joka liittyy itsekriminointisuojaan, on mielestäni perusteltu, tai voin sen hyväksyä. Ja siinäkin on taustalla Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tulkintalinja.

Mutta 3 momentti ei perustu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntöön, vaan päinvastoin, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tulkinnut Euroopan ihmisoikeussopimusta siten, että näissä asioissa jokainen maa tehköön niin kuin parhaaksi näkee, tietysti pitäen kiinni oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin peruslähtökohdista.

Tässä hallituksen esityksen oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 25 §:n 3 momentissa on hyödyntämiskielto, jos lainvastaisesti on hankittu todiste. Löytyy sivulta 222. Tämä hyödyntämiskielto ei ole ehdoton, en väitä sitä. Päinvastoin, täällä sanotaan: “Tuomioistuimen on jätettävä hyödyntämättä lainvastaisesti hankittu todiste myös” – siis “myös” viittaa edellisiin momentteihin – “jos siihen on painavat syyt ottaen huomioon asian laatu, todisteen hankkimistapaan liittyvä oikeudenloukkauksen vakavuus, hankkimistavan merkitys todisteen luotettavuudelle, todisteen merkitys asian ratkaisemisen kannalta ja muut olosuhteet.” Eli ei ole ehdoton, vaan tuomioistuin punnitsee.

Mutta mihin me yleensä tarvitsemme tällaista pykälää? Täällä hallituksen esityksessä on sivulla 92-93 esimerkkejä. Esimerkiksi jos kotietsintä on tehty ilman oikeutta, ilman lupaa: tällainen voisi olla tilanne, jossa hyödyntämiskieltoa pitää käyttää. Eli löytyy puukko, löytyy sormenjäljet, mutta kotietsintä on tehty väärin perustein. Senkö takia pitää puukottaja päästää vapaaksi?

Toinen esimerkki hallituksen esityksen perusteluista. Poliisi on pannut huume-erään tämmöisen jäljityslaitteen, mutta ei ole hankkinut asianmukaista lupaa. Rangaistakoon poliisia virkavirheestä, mutta jos sen avulla saadaan kiinni huumekonnat, jotka myyvät meidän lapsille huumeita, niin pitääkö tämä todiste jättää käyttämättä sen takia, että se jäljityslaite on pantu vastoin sääntöjä sinne?

Kolmas esimerkki hallituksen esityksestä. Jos on rikoksella hankittu todiste – ajatelkaa jos esimerkiksi olisi joku liechtensteinilainen pankkiiri, joka rikoksella ottaisi oman työnantajansa tiedostoja ja myisi ne jollekin poliisiviranomaiselle, nehän on rikoksella hankittu, ja tämän takia saadaan verorikoskonnia kiinni ja heidän valtiolta kavaltamansa verorahat Suomelle takaisin – niin nyt pitää näköjään lähteä siitä, että kun on rikoksella hankittu todiste, niin ei sitä pidä saada hyödyntää. Tätäkö mieltä on Suomen eduskunta? (Martti Korhonen: Ei kun hallitus!) Onkohan valtiovarainministeri Urpilainen, joka on ansiokkaasti toiminut harmaata taloutta ja talousrikollisuutta ja veroparatiiseja vastaan, esimerkiksi tietoisesti todellakin ollut antamassa tällaisen esityksen?

No, miksi meidän pitäisi ottaa nyt meidän lainsäädäntöön tämmöistä hyödyntämiskieltoa, jota aikaisemmin ei ole ollut? Onko meidän luottamuksemme poliisiin niin paljon vähentynyt vuosikymmenten aikana? No, ehkä Aarnion juttu on merkki siitä. Mutta onko meidän epäiltävä, että meidän poliisit ja viranomaiset toimivat niin usein lainvastaisesti, laittomasti hankkiakseen todisteita, että me sitä ehkäisemään tarvitsemme tämmöisen hyödyntämiskiellon meidän lainsäädäntöön?

Arvoisa puhemies! Lopuksi: Eikö oleellista ole aineellinen totuus, ministeri Henriksson? Eikö oleellista ole se, että jos joku on tehnyt rikoksen, raiskannut, käyttänyt seksuaalisesti hyväkseen, tehnyt ryöstöjä, muita rikoksia, niin hänet saadaan kiinni ja hänet tuomitaan ja hänet lähetetään rangaistusta kärsimään? Tietysti näyttökynnys on ennallaan. Eihän se, että on joku laittomasti hankittu todiste, alenna näyttökynnystä tietystikään. Totta kai aina pitää olla riittävä näyttö tuomioistuimen mielestä. Ei se puukko yksin mitään todista. Mutta miksi me tuomme suomalaiseen lainsäädäntöön tällaisen hyödyntämiskiellon? Minä olen lukenut tämän esityksen tältä osin hyvin tarkkaan. En löydä kunnon perustelua, paitsi tietysti tämä perus- ja ihmisoikeusajattelu – lue: roiston oikeuksien korostaminen ja turvaaminen.

Arvoisa puhemies! Lopuksi totean, että esityksessä on erittäin hyvää se, että anonyymi todistelu mahdollistetaan, ja kiitän tästä ministeriä. Varmasti tästäkin ihmisoikeusjuristit hyppivät seinille, mutta hyppikööt. Tämä anonyymin todistelun mahdollistaminen on tärkeää. Todistajat voivat, uskaltavat todistaa törkeissäkin rikoksissa kovia rikollisia vastaan nykyistä paremmin. Se lisää todennäköisyyttä, että rikolliset saadaan kiinni ja pannaan kärsimään rangaistuksia. Lisää tällaisia esityksiä, ministeri Henriksson.

 

TIISTAINA 11. MARRASKUUTA 2014

Ben Zyskowicz /kok: Arvoisa herra puhemies! Tässä hallituksen selonteossa on esillä paljon tärkeitä ihmisoikeuskysymyksiä, mutta itse olen viime aikoina kantanut huolta siitä, että näitä ihmisoikeusasioita, Euroopan ihmisoikeussopimusten ja muita ihmisoikeusasioita, tulkitaan kovin omituisella tavalla ja näiden tulkintojen kautta on ihmisoikeuksien nimissä ja perusoikeuksien nimissä syntynyt sellaista pientä piperrystä ja sellaisia johtopäätöksiä lähinnä vankien, syytettyjen ja epäiltyjen oikeuksista, jotka ovat hyvin jyrkässäkin ristiriidassa ja epätasapainossa terveen järjen, rikoksen uhrin aseman ja rikoksen selvittämisintressin kanssa. Näitä mainitsemiani tilanteita olen usein täältä pöntöstä selostanut, mutta haluan nyt vielä pari esimerkkiä näistä ottaa.

Ensinnäkin viime aikoina käyty keskustelu niin sanotun suvivirren laulamisesta koulujen kevätjuhlissa: Apulaisoikeuskansleri näki suuren ihmisoikeusongelman siinä, että koulujen kevätjuhlissa lauletaan suvivirttä. Onneksi perustuslakivaliokunta asettui eri kannalle, ja tällä hetkellä voimassa oleva doktriini on kai se, että suvivirrestä saa laulaa ensimmäisen säkeistön, kun siinä mainitaan Jumala vain kerran, mutta toisen säkeistön laulaminen on jo arveluttavaa, kun siinä taidetaan mainita Jumala kahteen kertaan. Siis tällaista piperrystä, jolla ei ole mitään tekemistä Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja todellisten ihmisoikeuksien kanssa. (Mika Niikko: Juuri näin!)

Toinen esimerkki, hyvin ajankohtainen: Korkein oikeus päätti pari kuukautta sitten, että jos törmäät toiseen autoon parkkipaikalla, niin missään tapauksessa ei pidä jättää itsestään mitään tietoja sinne kolaripaikalle, koska se olisi vastoin meidän ihmisoikeuksiimme kuuluvaa itsekriminointisuojaa. No, tämä itsekriminointisuoja on ikivanha oikeus, ja kaikki sen tunnustamme, mutta siitä piperretään tämmöisiä tulkintoja, jotka tuon korkeimman oikeuden päätöksen valossa merkitsevät esimerkiksi sitä, että jos ajat lapsen kuoliaaksi suojatiellä ja olet varma siitä, että lapsi on kuollut, niin sinulla nimenomaan ei ole oikeudellista velvollisuutta jäädä paikalle tilannetta selvittämään, vaikka meillä oikeudessamme, liikennelaissa, on sellainenkin säädös kuin liikennepako.

Sitten on tämä tunnettu esimerkki siitä, että vangilta ei saanut ottaa pois kirjoituskonetta, jolla hän teki rikoksia, koska laissa ei ollut erikseen säädetty, että jos vanki tekee sellissään rikoksia jollakin hallussaan olevalla esineellä, niin sen saa häneltä ottaa pois.

Herra puhemies! Varsinainen viestini tällä kertaa on lakivaliokunnalle ja perustuslakivaliokunnalle, jotka tällä hetkellä parhaillaan käsittelevät hallituksen esitystä 46/2014, jossa Suomen oikeusjärjestelmään tuodaan niin sanottu todisteiden hyödyntämiskielto, ei ehdottomana mutta vaaran lähde avaten kuitenkin. Tässä ehdotuksessa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 25 §:n 3 momenttiin ehdotetaan, että jos joku todiste on hankittu laittomasti, niin sitä ei saa käyttää. Tämä olisi se ehdoton, mutta tässä tilanteessa siis tuomioistuin harkitsee aivan erikseen ja miettii kaikennäköisiä, että saako käyttää.

Eli esimerkkinä: suurimmat talousrikokset ja veronkierrot ovat paljastuneet sitä kautta, että laittomasti, jopa rikoksella, on vaikkapa lichtensteinilainen pankkivirkailija hankkinut todisteita ja näitä voidaan ja on voitu käyttää verorikollisten kiinni saamiseksi. Miksi me olemme nyt säätämässä lain, jolla suuret verokonnat pääsevät jatkossa vähemmällä ja helpommalla? Miksi hallitus on tuonut tämmöisen lakiesityksen? Miksi eduskunnan perustuslakivaliokunta ja lakivaliokunta, jotka parhaillaan tätä käsittelevät, säätävät tällaisen lain? No, siksi, kun se on kuulemma niin merkittävä perus- ja ihmisoikeusongelma, että joku verorikoskonna tai huumekonna tai joku muu konna joutuu syylliseksi sen takia, että esitutkinta on tehty väärin perustein tai on rikoksella hankittu joku todiste. Toistaiseksi Suomen järjestelmä on ollut se, ja se on mielestäni hyvä, että jos on väärin perustein vaikka poliisi toiminut, niin annetaan poliisille rapsut, mutta käytetään sitä todistetta hyväksi, eikä jätetä sitä käyttämättä.

Herra puhemies! Kun aika loppuu, niin sanon vain lopuksi, että kun edustaja Sipilä tältä paikalta välikysymyskeskustelussa rinnasti Suomen Itä-Saksaan, vaikkakin vain byrokratian ja normien osalta, niin se on loukkaavaa. Suomi ei ole miltään osin rinnastettavissa Itä-Saksaan. Itä-Saksa oli ihmisoikeushelvetti, jossa ammuttiin oman maan kansalaisia kuoliaaksi muurille, kun pakenivat omasta maastaan; jossa 200 000 ihmistä urkki sukulaistensa ja ystäviensä elämää, raportoi Stasille; jossa otettiin toisinajattelijoilta lapsia huostaan ja annettiin puolueen jäsenille adoptoitavaksi; jossa tunnettuja urheilijoita, jotka olivat ulkomailla tekemisissä, urkittiin niin tarkkaan, esimerkiksi erään taitoluistelijan sukupuolielämää, kaikkea siihen liittyvää: ajat, kestot, kenen kanssa, missä ja niin edelleen. Kaikki tämä urkittiin Itä-Saksassa, ja vaikka voin ymmärtää, (Puhemies koputtaa) että joku tuohtunut yrittäjä lippulappusekamelskan keskellä kiroaa byrokratiaa ja normeja, niin on kyllä minun mielestäni todella perusteetonta rinnastaa Suomea missään suhteessa Itä-Saksaan, koska Itä-Saksa, kuten sanoin, oli ihmisoikeushelvetti (Puhemies koputtaa) ja siihen verrattuna Suomi on ihmisoikeusparatiisi.

 

11.MARRASKUUTA 2014

Ben Zyskowicz /kok: Herra puhemies! Arvoisat kansanedustajat! Arvoisa oikeusministeri! Nyt kun oikeusministeri Henriksson on paikalla ja myös lakivaliokunnan puheenjohtaja Holmlund on paikalla, haluan tässä toisessa varsinaisessa puheenvuorossani keskittyä yhteen asiaan, jota pidän hyvin tärkeänä ja jonka mainitsin jo tuolla aikaisemmassakin puheenvuorossani.

Eli yleinen lähtökohta on mielestäni siis se, että sinänsä arvokkaista perus- ja ihmisoikeuksista on tulkintojen kautta tultu kaiken maailman piperryksiin, joilla on hyvin vähän tekemistä todellisten ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien kanssa. Esimerkkeinä olen usein maininnut vaikkapa tämän meillä käydyn keskustelun siitä, saako suvivirrestä laulaa yksi vai kaksi kappaletta kevätjuhlassa, esimerkin siitä, että vangilta ei saanut ottaa pois kirjoituskonetta, millä hän teki rikoksia, kun siitä ei ollut erikseen laissa säädetty, ja vaikkapa tämän ajankohtaisen keskustelun tästä itsekriminointisuojasta ja sen suhteesta esimerkiksi poliisin puhallusratsiasta kieltäytymiseen. Eli tällaisia tulkintoja tässä vuosikymmenten mittaan sitten kehitellään ja otetaan, ja niillä on minun mielestäni hyvin vähän tekemistä todellisten ihmis- ja perusoikeuksien kanssa.

Mutta, herra puhemies, varsinainen asia:

Meillä on parhaillaan perustuslakivaliokunnassa ja lakivaliokunnassa käsittelyssä hallituksen esitys oikeudenkäymiskaaren 17 luvun muuttamiseksi, ja se koskee siis todistelua. Tässä hallituksen ehdotuksessa 17 luvun 25 §:n 3 momentissa ollaan säätämässä suomalaiseen oikeusjärjestykseen yleinen todisteiden hyödyntämiskielto silloin, kun ne on hankittu lainvastaisesti. Eli täällä hallituksen esityksen sivulla 92 sanotaan seuraavaa: “Pykälän 3 momentissa olisi yleinen säännös lainvastaisesti saadun todisteen hyödyntämiskiellosta. Säännös koskee niin riita- kuin rikosasioitakin, joskin suurempi merkitys säännöksellä on todennäköisesti rikosasioissa.” Tässä on siis kyse siitä, että jos joku todiste on saatu lainvastaisesti, jopa rikollisesti, niin voiko tällaista todistetta käyttää. Tämä hyödyntämiskielto, mitä hallitus esittää, ei ole lainkaan ehdoton. Päinvastoin siinä annetaan tuomioistuimen laaja harkintavalta asian suhteen, mutta siinä kuitenkin tuodaan nyt tämä ajatus suomalaiseen oikeusjärjestykseen. Se on eräissä erityislaeissa, toki tiedän, mutta se tuodaan nyt yleisenä suomalaiseen oikeusjärjestykseen. Näin avataan minun mielestäni vaaran lähde. Tältä pohjalta löytyy sitten jossain vaiheessa joku yksittäinen oikeustapaus, jonka kautta sitten tätä kiristetään.

Mitä tämä merkitsee? Sanotaan nyt ensin, miksi tällainen säädetään. Nyt tullaan näihin ihmisoikeuksiin. Ihmisoikeuksillahan tänä päivänä – ei kyllä tuossa selonteossa, mutta monesti täällä lainsäädännössä – tarkoitetaan nimenomaan syytetyn – epäillyn, vangitun eli rikoksesta syytetyn – ihmisoikeuksia. Ja nyt taas tässäkin koetaan, että syytetyn kannalta oikeudenmukainen oikeudenkäynti ei ehkä riittävän hyvin toteudu, jos käytetään häntä vastaan lainvastaisesti hankittuja todisteita.

Mihin tämä voi johtaa? No, pahimmillaan se voi johtaa siihen, mitä me näemme joka päivä amerikkalaisissa elokuvissa. Siellä on joku tyttö raiskattu, mutta sitten poliisi tekee jonkun muotovirheen esitutkinnassa, esimerkiksi kotietsinnän väärin perustein, ja sitten oikeus toteaa, että tätä todistetta ei saa käyttää, ja tämän tytön raiskaaja ja ehkä surmaaja kävelee vapaana ulos oikeusalista, ja sitten oikeustalon edessä tytön isä ampuu tämän surmaajan kuoliaaksi tai Clint Eastwood tulee hoitamaan homman. Näin on pahimmillaan. Mutta tämä, mitä tässä nyt esitetään ja mitä täällä perusteluissa sanotaan, Suomen tilanteessa ja olosuhteissa voisi esimerkiksi tarkoittaa sitä, että jos vaikka huumeita tutkiva poliisi kiinnittää jonkun jäljityslaitteen huumekonnien autoon ilman, että tuon jäljityslaitteen kiinnittämiseen on asianmukaisia lupia, niin voidaan todeta, että näin saatuja todisteita näitä huumekonnia vastaan ei saa käyttää.

Minun mielestäni oikein on se, että jos poliisi tekee kotietsinnän väärin perustein tai kiinnittää jonkun jäljityslaitteen väärin perustein, niin rangaistakoon tästä näitä poliiseja. Sakot tai vaikkapa ankarampikin rangaistus, jos tilanne sitä edellyttää. Mutta jos me saamme huumekonnia vastaan todisteita, joilla me saamme huumekonnat, jotka meidän lapsille myyvät huumeita, telkien taakse, niin minkä takia meidän pitää itse nyt meidän lainsäädäntöön tuoda tämmöinen asia, että näitä todisteita ei voisi käyttää? En minä ymmärrä, miksi me olemme säätämässä tämmöistä lakia.

Otan vielä paremman esimerkin, jonka luulisin kiinnostavan kansanedustajia. Viime päivinä on paljon puhuttu verosuunnittelusta Luxemburgissa. Miten on päästy tämän verosuunnittelun – jossa ehkä ei ole mitään laitonta – jäljille? No siten, että sieltä kansainvälisestä tilintarkastusyhteisöstä on joku vuotanut näitä tietoja tutkiville journalisteille. Tämä vuotaja on syyllistynyt laittomuuteen. Jos tässä tilanteessa olisivat jotain verorikoksia suomalaiset yritykset tehneet, niin pitääkö ne sen takia vapauttaa, että ei voida käyttää todistetta, joka on hankittu siten, että joku tilintarkastusyhteisön työntekijä on syyllistynyt laittomuuteen? Tämän pykälän lähtökohdan mukaan tätä pitää aina erikseen miettiä.

Vielä parempi esimerkki elävästä elämästä: Suomalaiset varakkaat yksityishenkilöt ovat kiertäneet Liechtensteinin kautta veroja miljoonien eurojen arvosta. Mistä me tiedämme? Me tiedämme siitä, että liechtensteinilaisen pankin virkailija syyllistyen ei pelkästään laittomuuteen vaan rikolliseen toimintaan on vuotanut näitä tietoja esimerkiksi Saksan poliisille, joka on edelleen välittänyt näitä tietoja Suomeen. Tätä kautta me olemme saaneet näitä miljoonien veronkiertäjiä vastuuseen tekemisistään ja maksamaan veronsa, ehkä jopa rangaistuksia, jos eivät sitten nämä ne bis in idem -ongelmat, jotka taas ovat isoja ihmisoikeusongelmia, olisi olleet esteenä varsinaisille rangaistuksille. No, nyt me olemme muuttamassa lakia niin, että jos joku liechtensteinilainen pankkiiri varastaa työnantajaltaan näitä tietoja eli syyllistyy rikokseen ja nämä tiedot tulevat Suomeen, niin näitä tietoja ei saisi käyttää rikosprosessissa näitä veronkiertäjiä vastaan, harmaan talouden tekijöitä vastaan. Koska täällä hallituksen esityksen perusteluissa nimenomaan sanotaan, että jos se todiste on hankittu vieläpä rikoksella ja vieläpä on kyse oikeushyvästä, joka ei ole lähellä oikeushyvien keskeisintä ydintä, henkeä ja terveyttä, niin sitten sitä ei pitäsi saada käyttää. Ja tässähän ei ole kyse hengestä ja terveydestä, vaan meidän kaikkien yhteisestä edusta, siitä, että meidän verorahoja ei kavalleta ja panna muita veronmaksajia maksamaan näitä veroja.

Miksi te, ministeri Henriksson, tämmöistä esitätte? Miksi hallitus tällaista esittää? Ja lakivaliokunnan puheenjohtaja Holmlund, kun hallitus tällaista esittää, niin kai nyt täällä eduskunnassa on riittävä järki ja riittävä selkäranka torjua tällainen esitys? Miksi me tällaista esitämme? Ei Euroopan ihmisoikeussopimus sitä vaadi, ei edes Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntö sitä vaadi. Ei tässä ole mitään aukkoa meidän lainsäädännössä. Meillä on vuodesta 1949 ollut todisteiden vapaa harkintateoria. Ja nytkö me haluamme kaikki nämä verorikoskonnat ja muut panna paremmin suojaan, kunnioittaa heidän ihmisoikeuksiaan, niin sanottuja ihmisoikeuksiaan, yli rikoksen selvittämisen intressin ja yli rikoksen uhrin intressin? Tässä tapauksessa uhrina ovat kaikki muut suomalaiset, jotka maksavat veroja heidänkin puolestaan.

Minä vetoan ministeriin, minä vetoan lakivaliokunnan puheenjohtajaan, ja jos täällä on muitakin lakivaliokunnan jäseniä, heihin, ja tietysti perustuslakivaliokuntaan, joka on antamassa tästä lausuntoa ihan näinä päivinä. Perustuslakivaliokuntahan ei näe tässä mitään ongelmia varmastikaan tältä kannalta, koska tässähän parannetaan rikoksesta epäillyn oikeuksia. Perustuslakivaliokunta näkee ehkä ongelmia vain anonyymitodistelussa, koska siinä ei paranneta rikoksesta epäillyn oikeuksia. Minä vetoan teihin, että tällaista lainsäädäntöä, jolla rikollisia lisää paapotaan, ei Suomessa säädetä.

 

TORSTAINA 5. HELMIKUUTA 2015

Kysymys laittomasti saatujen todisteiden hyödyntämisestä, ensimmäinen käsittely

Ben Zyskowicz /kok: Arvoisa herra puhemies! Hyvät kollegat! Kiitän lakivaliokunnan puheenjohtaja Holmlundia hyvin selkeästä asian esittelystä ja voin täysin yhtyä niihin näkemyksiin, mitä edustaja Tolvanen puheenvuorossaan esitti. Todellakin, tämän lakiesityksen lähetekeskustelussa viime keväänä ja uudemman kerran viime syksynä, kun käsiteltiin ihmisoikeusselontekoa, arvostelin ankarasti erästä kohtaa tässä hallituksen esityksessä. Keskityn nyt siihen.

Kyse oli ja on tämän lakiesityksen eli oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 25 §:n 3 momenttiin sisältyvä niin sanottu hyödyntämiskielto eli säädös siitä, että laittomasti saatuja ja hankittuja todisteita ei lähtökohtaisesti saisi käyttää. Hallitus tätä ehdotti – ei ehdottomana säädöksenä, siinä jäi tuomioistuimelle huomattava harkintavalta, mutta ehdotti kuitenkin – ja minun mielestäni se olisi huomattavasti esimerkiksi suhteessa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntöön rajannut laittomasti hankittujen todisteiden käyttämistä.

Hallituksen esitys olisi johtanut esimerkiksi siihen, että meillä ei voitaisi verorikoskonnia vastaan käyttää sellaisia todisteita, jotka joku pankkivirkailija esimerkiksi Liechtensteinissa olisi laittomasti, suorastaan rikollisella teolla hankkinut ja jotka olisivat sitten joutuneet suomalaisten viranomaisten käsiin. Hallituksen esitys olisi tarkoittanut sitä, että näitä rikoksella laittomasti hankittuja todisteita ei olisi voitu käyttää verorikoskonnia vastaan ja verorikoskonnat olisivat saaneet jatkaa vapaana elämistään.

Hallituksen esitys olisi myös hallituksen esityksen perusteluissa olleen esimerkin mukaan johtanut siihen, että jos poliisi valtuutensa ylittäen olisi kiinnittänyt johonkin huumekonnien autoon jäljityslaitteen, ilmeisesti Trevocin laitteen, ja tämän jälkeen tätä kautta olisi saatu nämä huumekonnat kiinni, niin sitä näin saatua todistusaineistoa, esimerkiksi huume-erää, ei olisi saanut käyttää todisteena, koska se olisi saatu poliisien, voi sanoa, lainvastaisen ja toimivaltuutensa ylittäen tapahtuneen toiminnan seurauksena.

Miksi näin olisi pitänyt tehdä? Eikö oleellisinta ole se, että ne, jotka ovat rikoksia tehneet, saadaan niistä rikoksista vastuuseen? Pitäisikö huumekauppiaiden saada rauhassa jatkaa huumeiden myymistä meidän lapsillemme vain sen takia, että heidät saatiin kiinni sellaisella keinolla, jossa poliisi ei ollut toiminut asianmukaisesti? Jos poliisi tekee väärin – poliisihan ei saa tehdä väärin – niin rangaistakoon poliisia siitä. Ankarimpana rangaistuksena voi olla vaikka kuinka ankara rangaistus, viran menettäminen ja niin edelleen. Poliisi siis ei saa tehdä rikoksia hankkiakseen todisteita. Tätä asiaa ei pidä ymmärtää väärin. Mutta jos poliisi on elävässä elämässä kuitenkin toiminut virheellisesti, niin pitääkö konnan saada juosta vapaana sen takia, että poliisi teki väärin? Ei pidä.

Herra puhemies! Lähetekeskustelussa ankarasti – tämä on ehkä tämmöinen understatement – arvostelin hallituksen esitystä tältä osin ja pyysin lakivaliokuntaa poistamaan mainitun 3 momentin ja muuttamaan hallituksen esitystä tältä osin.

Herra puhemies! Nyt minulla on ilo ilmoittaa, että olen hyvin tyytyväinen lakivaliokunnan työskentelyyn, sillä vaikka lakivaliokunta ei päätynyt suorastaan poistamaan 3 momenttia, niin se kirjoitti sen uusiksi niin, että Suomessa saa käyttää – siis Suomessa saa käyttää – lainvastaisesti hankittuja todisteita, kunhan ei vaaranneta oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumista. Sitten on kerrottu vielä, mitä siinä pitää ottaa huomioon.

No, ei tietystikään se vaaranna oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä, että huumekonnat ovat jääneet kiinni sen takia, että jäljityslaitteen avulla on saatu heidät kiinni. Eikä se vaaranna oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä, että liechtensteinilainen pankkivirkailija on työnantajaltaan varastanut tilitietoja ja luovuttanut ne Suomen viranomaisille. Kysehän on todisteiden luotettavuudesta. Epäluotettavia todisteita ei tietystikään pidä käyttää, (Pertti Hemmilä: Aivan!) mutta eivät näillä perusteilla todisteet muutu epäluotettaviksi, eikä tietystikään itse näyttökynnys riipu todisteen hankkimistavasta. Tuomioistuin joutuu aina harkitsemaan näyttökynnyksen ylittymistä.

Haluankin, herra puhemies, kiittää lakivaliokunnan puheenjohtaja Holmlundia ja kaikkia lakivaliokunnan jäseniä siitä, että te menitte ja muutitte hallituksen esityksen 17 luvun 25 §:n 3 momenttia, joka nyt kuuluu näin: “Muussa tapauksessa”, siis muussa kuin kidutuksen tai itsekriminointisuojan, jotka ovat ekassa ja toisessa momentissa mainitussa tapauksessa, eli “muussa tapauksessa tuomioistuin saa hyödyntää myös lainvastaisesti hankittua todistetta, jollei hyödyntäminen vaaranna oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumista ottaen huomioon asian laatu” ja niin edelleen, ja niin edelleen. Kiitän lakivaliokuntaa tästä muutoksesta.

Herra puhemies! Tämä muutos todellakin tarkoittaa sitä, kuten sanoin, että Suomessa saa hyödyntää lainvastaisesti hankittuja todisteita, ja tietysti pitääkin hyödyntää, koska tuomioistuimen pitää pyrkiä aineellisen totuuden selville saamiseen. Eli lausun täältä eduskunnan pöntöstä, että kuulkaa, te kaikki ihmisoikeusjuristit ja rikosasianajajat, kaikki markku fredmanit ja kari uotit, Suomessa saa hyödyntää lainvastaisesti hankittuja todisteita, eikä teidän kannata enää yrittää tällä perusteella saada tuomioistuinta johonkin muuhun ratkaisuun, kuin mihin aineellinen sisältö antaisi aihetta päätyä.

Herra puhemies! Jos joku epäilee tätä tulkintaa, niin lopuksi luen vielä pari sitaattia lakivaliokunnan mietinnöstä. Sivulla 21 vasemmalla palstalla sanotaan näin: “Hyödyntämiskielto ei valiokunnan mukaan, toisin kuin hallituksen esityksessä on esitetty, kuin erittäin poikkeuksellisesti ulotu hankkimistavan perusteella tapauksiin, joissa todiste on joutunut viranomaisen käsiin kolmannen osapuolen, kuten pankkivirkailijan, tekemän rikoksen perusteella. Tällaisesta tilanteesta on kysymys esimerkiksi silloin, kun Suomen veroviranomaisten haltuun päätyy esimerkiksi ulkomaisesta pankista varastettuja tilitietoja.” Eli talousrikoskonnat ja heidän asianajajansa eivät enää pääse tämän seikan taakse.

Toinen sitaatti seuraavalta sivulta vasemmalta palstalta: “Kaiken kaikkiaan 3 momentin uusi sanamuoto tarkoittaa sitä, että tuomioistuin saa hyödyntää myös lainvastaisesti hankittua todistetta, jollei hyödyntäminen vaaranna oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumista.” Ja tämä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutuminen, sehän on jo voimassa olevaa oikeutta, koska perustuslakimme mukaan ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan meidän pitää huolehtia siitä, että oikeudenmukainen oikeudenkäynti toteutuu, (Puhemies koputtaa) mutta sehän ei tietystikään vaarannu pelkästään sillä perusteella, että jokin todiste on hankittu lainvastaisesti.

Herra puhemies! Totean lopuksi, että olen hyvin tyytyväinen lakivaliokunnan työhön tässä asiassa ja muutoinkin, ja totean, että Suomi ei ole mikään pikku-Amerikka eikä aivan kaikkea kannata Amerikasta apinoida.

 

TIISTAINA 10. HELMIKUUTA 2015

Kysymys laittomasti saatujen todisteiden hyödyntämisestä, toinen käsittely

Ben Zyskowicz /kok: Arvoisa herra puhemies! Tässä on esillä hallituksen esitys ja siitä annettu lakivaliokunnan mietintö, joka koskee todistelua koskevan oikeudenkäymiskaaren kokonaisuudistusta. Tässä esityksessä on paljon tärkeitä kohtia, muun muassa niin sanottu anonyymi todistelu mahdollistetaan, jottei kaikkein pahimmille murhamiehille ja raiskaajille tarvitse kertoa todistajan henkilöllisyyttä.

Kuten edustaja Kari Tolvanen asian ensimmäisessä käsittelyssä totesi, tämä on asia, josta poliisin puolella ja hänenkin puoleltaan on puhuttu jo kymmenisen vuotta, mutta tähän saakka se on niin sanottujen ihmisoikeusjuristien puolelta torjuttu muka ihmisoikeuksia, siis tietysti näiden rikollisten ihmisoikeuksia, loukkaavana. On hienoa, että tämä asia nyt menee eteenpäin.

Toinen asia, joka tässä on esillä ja josta olen puhunut täällä eri yhteyksissä, on tämä niin sanottu todisteiden hyödyntämiskielto, joka tuodaan nyt kirjoitettuna osaksi Suomen lainsäädäntöä, ja on ihan selvää, että, kuten mainitussa pykälässä, sen 1 momentissa todetaan, kiduttamalla saatuja todisteita ei voi hyödyntää. 2 momentissa on kyse niin sanotun itsekriminoinnin suojasta. Mutta 3 momentti, joka hallituksen esityksen mukaan olisi pitänyt sisällään yleisen, laittomasti hankittujen todisteiden hyödyntämiskiellon, on kokenut täydellisen muutoksen lakivaliokunnan työssä sen mukaisesti, mitä lähetekeskustelussa esitin ja arvostelin, ja olen tuosta muutoksesta ja pykälän ja momentin nyt saamasta muodosta hyvin tyytyväinen.

Herra puhemies! Eilinen A-studio ja tämän päivän Helsingin Sanomat kertovat suuresta tietovuodosta, kun kansainvälisen pankin sveitsiläisen tytäryhtiön työntekijä on vuotanut pankin salaisia tilitietoja eri maiden viranomaisille ja medialle. Tätä kautta on paljastunut lukematon määrä veronkiertäjiä, ja lehtitietojen mukaan näissä, ilmeisesti sadoissa tai jopa tuhansissa vuodetuissa nimissä ja talletuksissa, on myös 80 suomalaista nimeä. Me olemme luonnollisesti sitä mieltä, että jos suomalaiset ovat syyllistyneet verorikoksiin, veropetoksiin tämän kansainvälisen pankin sveitsiläisessä tytäryhtiössä, niin heidät pitää saattaa näistä veronkiertorikoksistaan vastuuseen ja laittaa maksamaan veronkorotusta tai jopa kärsimään tästä rikosoikeudellinen rangaistus.

Mutta hallitus esittikin tässä nyt puheena olevassa esityksessään, että lähtökohtaisesti laittomasti hankittuja todisteita ei saisi käyttää, eikä varsinkaan silloin, jos ne on hankittu vaikkapa tahallisella rikoksella ja ne liittyvät juttuun, jossa henkilöä ei syytetä sellaisesta teosta, joka kohdistuisi suoraan keskeisiin perusoikeuksiin, kuten vaikkapa henkeen, terveyteen, omaisuuteen ja niin edelleen. Niinpä, jos tämä hallituksen esitys olisi alkuperäisessä muodossaan mennyt läpi, näitä laittomasti hankittuja todisteita, joita tämä pankin virkailija on siis laittomasti, jopa rikoksella hankkinut työntantajaltaan, ei olisi voitu käyttää ja verorikoskonnat olisivat voineet olla rauhassa.

Herra puhemies! Kun itseään siteeraa, niin tietää puhuvansa asiaa, ja niinpä luen, mitä sanoin tästä esityksestä toukokuun 6. päivä, kun asia oli lähetekeskustelussa. “Kolmas esimerkki hallituksen esityksestä. Jos on rikoksella hankittu todiste – ajatelkaa, jos esimerkiksi olisi joku liechtensteinilainen pankkiiri, joka rikoksella ottaisi oman työnantajansa tiedostoja ja myisi ne jollekin poliisiviranomaiselle, nehän on rikoksella hankittu, ja tämän takia saadaan verorikoskonnia kiinni ja heidän valtiolta kavaltamansa rahat Suomelle takaisin – niin nyt pitää näköjään lähteä siitä, että kun on rikoksella hankittu todiste, niin sitä ei pidä saada hyödyntää. Tätä mieltäkö on Suomen eduskunta?”

Palasin asiaan vielä käsiteltäessä marraskuussa ihmisoikeusselontekoa ja vaadin tämän hallituksen esityksen muuttamista niin, että laittomasti hankittuja todisteita voidaan käyttää. Ajan säästämiseksi en siteeraa enempää, mutta totean, että todellakin kiivaasti vaadin muuttamista ja perustelin sen tietysti sillä, että tärkeintä on se, että ne, jotka ovat rikoksia tehneet, joutuvat teoistaan vastuuseen, eikä se, että todisteet on hankittu laittomasti, ole peruste sille, etteivät he joutuisi vastuuseen. Moitin kovin sanoin sellaista niin sanottua ihmisoikeusajattelua eli näiden konnien ja roistojen suojaamiseksi olevaa ajattelua, jossa pidetään jotenkin heidän ihmisoikeuksiaan ja perusoikeuksiaan loukkaavana sitä, että laittomastikin hankittuja todisteita voidaan käyttää heitä vastaan.

Herra puhemies! Sehän on selvää, että näyttökynnys ei riipu siitä, miten todisteet on hankittu, eli ainahan on saatava täysi näyttö siitä, että on tehty rikos ja on asianomainen syytetty siihen syyllinen.

Herra puhemies! Ensimmäisessä käsittelyssä kerroin, että nyt olen erittäin tyytyväinen lakivaliokunnan mietintöön. Lakivaliokunta yksimielisesti muutti hallituksen esitystä niin, että laittomasti hankittuja todisteita saa käyttää. Siis saa käyttää. Ainoana rajoituksena on luonnollisesti se, että näin ei voida vaarantaa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumista, joka myös siinä pykälässä on sanottu. Eli tämä kaikille niin sanotuille ihmisoikeusjuristeille ja näiden konnien asianajajille tiedoksi, että Suomessa saa käyttää laittomasti hankittuja todisteita, eikä kannata enää yrittää turhaan tähän vedota.

Pari väärinkäsitystä haluan tässä yhteydessä vielä oikaista. Kun laittomasti hankittuja todisteita saa käyttää, niin se ei tietystikään tarkoita sitä, että esimerkiksi poliisi saisi laittomasti hankkia todisteita. Ei tietystikään. Poliisi ei saa tehdä kotietsintää ilman asianmukaisia lupia ja valtuuksia, poliisi ei saa kiinnittää jäljityslaitteita huumekonnien autoihin silloin kun haluaa, ja niin edelleen ja niin edelleen.

Eli vaikka laittomasti hankittuja todisteita saa käyttää, niin tietystikään se ei tarkoita sitä, että poliisi tai kukaan mukaan saa laittomasti hankkia todisteita. Jos joku poliisi toimii lainvastaisesti, rangaistakoon häntä siitä. Pahimmassa tapauksessa hän menettää virkansa tai saa vielä kovemman rangaistuksen, mutta se ei ole mikään syy sille, että huumekonnien pitää saada juosta vapaana ja myydä edelleen lapsillemme huumeita. Tai tämä sveitsiläinen pankkivirkailija – hän vastaa Sveitsin lain edessä tekemästään rikoksesta, mutta se ei ole syy sille, että jos me saamme näyttöä ja todisteita suomalaisista miljoonaluokan veronkiertäjistä, niin sen vuoksi pitäisi antaa heidän jäädä ilman rangaistusta. Eli se, että laittomasti hankittuja todisteita saa käyttää, ei tarkoita sitä, että poliisi tai kukaan muukaan saa lainvastaisesti hankkia todisteita, vaan jokainen vastaa rikoksistaan. Mutta näiden todisteiden käyttämättä jättäminen ei ole eikä voi olla mikään sanktio siitä, että jokin poliisi tai muu henkilö on menetellyt väärin.

Herra puhemies! Toinen väärinkäsitys. Kun tästä asiasta jonkun verran on mediassa keskusteltu, niin kuulin, että eräs oikeustieteen tutkijakin oli ilmeisesti tviitannut, joka tapauksessa saattanut julkisuuteen käsityksensä, että on aivan selvää, että laittomasti hankittuja todisteita ei saa käyttää ja että tämä johtuu jo yleisistä opeista. Voi olla, että mainittu oikeustieteen tutkija on katsonut liikaa amerikkalaisia elokuvia, sillä Amerikassa on todellakin tällainen systeemi, mutta Suomessapa ei ole, eikä ole mitään sellaisia yleisiä oppeja, jotka tässä asiassa voisivat mennä eduskunnan säätämän lain edelle tai yläpuolelle.

Eli kun oikeuslaitoksessa, viime kädessä korkeimmassa oikeudessa, arvioidaan laittomasti hankittujen todisteiden käyttämistä, niin totta kai perustana on Suomen laki ja tietysti myös Euroopan ihmisoikeussopimus siten kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin sitä tulkitsee. Mutta perusteena ei ole mikään yleinen oppi siitä, että laittomasti hankittuja todisteita ei muka saisi käyttää. Suomessa saa käyttää laittomasti hankittuja todisteita, kunhan ei vaaranneta oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä.

Herra puhemies! Kaiken kaikkiaan olen hyvin tyytyväinen, että lakivaliokunta meni ja korjasi hallituksen tältä osin kelvottoman esityksen hyvään muotoon.